Gran Canarian saarella ajettava asvalttiralli debytoi rallin MM-sarjassa viime kaudella. Sitä ennen se oli kuulunut pitkään rallin EM-sarjaan.
Joulukuussa Kanarian suunnalta kantautui vahvoja tietoja siitä, että ralli on saamassa pitkän jatkosopimuksen rallin MM-sarjan promootioyhtiöltä. Torstaina julkistettiin, että Kanariansaarten osakilpailu pysyy MM-sarjan kalenterissa vuoteen 2029 saakka.
Uusi sopimus kattaa kaudet 2027-29. Aiemman sopimuksen mukaan kisa kuuluu MM-sarjaan myös tänä vuonna.
– Kanariansaarten ralli on tehnyt välittömästi erittäin myönteisen vaikutuksen MM-sarjaan. Kilpailun korkea laatu, teiden luonne sekä kaikkien paikallisten, alueellisten ja kansallisten yhteistyökumppaneiden osoittama sitoutuminen antavat meille vahvan luottamuksen kisan pitkän aikavälin tulevaisuuteen sarjan kalenterissa, WRC-promoottorin tapahtumajohtaja Simon Larkin sanoi.
– Sopimuksen varmistaminen vuoteen 2029 asti on tärkeä askel MM-sarjan vakauden ja jatkuvuuden rakentamisessa.
Historian ensimmäinen Kanariansaarten MM-ralli oli Toyotan ja Kalle Rovanperän näytöstä. Rovanperä ajoi kilpailussa ylivoimaiseen voittoon, ja Toyota puolestaan nappasi kisasta neljä ensimmäistä sijaa.
Tänä vuonna Kanariansaarten osakilpailu on ohjelmassa 23.-26. huhtikuuta. Kausi käynnistyy kahden viikon kuluttua ikonisella Monte Carlon rallilla.














