Rallin MM-sarjan tulevasta kalenterista liikkuu hurjia huhuja – FIA:lta odotetaan vahvistusta

Sebastien Loeb
Uudessa-Seelannissa ajettiin edellisen kerran MM-ralli vuonna 2012. Kilpailun voitti tuolloin Sebastien Loeb. Kuva: Gepa Pictures/McKlein/Red Bull Content Pool
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Kansainvälisen autoliiton FIA:n odotetaan julkistavan lähiaikoina rallin MM-sarjan ensi vuoden kalenterin.

Tiettävästi Japani ja Kenia ovat saamassa paikan ensi vuoden kalenterista. Keniassa ajettavan Safari-rallin organisaatio kertoi lauantaina Twitterin välityksellä, että kilpailun kohtalo selviää ensi viikolla.

Ensi vuonna ajetaan tämän kauden tapaan 14 osakilpailua, joten kahden rallin on annettava tilaa Japanille ja Kenialle. Eri lähteiden mukaan Korsikan osakilpailu putoaa varmuudella kauden 2020 kalenterista. Saksalainen Rallye-Magazin uutisoi hiljattain, että toinen putoaja on joko Saksa tai Turkki. Saksa putoaa siinä tapauksessa, jos Turkki haluaa järjestää MM-rallin myös ensi kaudella.

Kun FIA:n julkistus on tullut lähemmäksi, spekulaatiot ovat kiihtyneet entisestään. Suomalainen Hanaa-lehti kertoo tuoreimmassa numerossaan, että Saksa olisi säilymässä MM-sarjassa Turkin jäädessä sivuun.

Lehden saamien tietojen mukaan kalenteriin olisi palaamassa myös Uuden-Seelannin ralli, joka korvaisi Australian osakilpailun. Uudessa-Seelannissa järjestettiin edellisen kerran MM-ralli vuonna 2012.

Jo huhtikuussa liikkui huhuja, joiden mukaan Uusi-Seelanti saisi MM-rallin ensi vuonna, jotta Australian kisajärjestäjät saisivat aikaa etsiä paremman paikan rallin järjestämiselle. Australian rallia on isännöinyt vuodesta 2011 Coffs Harbourin kaupunki, joka on saanut kritiikkiä syrjäisestä sijainnistaan.

Australian ralli päättää kuluvan MM-kauden marraskuussa.

Rallin MM-sarja jatkuu ensi viikolla Saksassa. Katso alla olevalta ennakkovideolta, mitä mieltä MM-sarjan huippukuskit ovat Saksan MM-rallista.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2283,276453″ ap mute ]

 

Lue myös nämä