Fourmaux oli vielä sunnuntaiaamuna kiinni yhdessä kautensa parhaista tuloksista ja oli kiinni palkintosijassa.
Sitten tapahtui jotain, mikä vesitti kaiken. Fourmaux ajoi ulos sateisissa ja vaikeissa olosuhteissa ja osuma puihin repi muun muassa kartanlukija Alex Corian puoleisen oven kokonaan irti.
Fourmaux ja Coria selvisivät lopulta pätkän maaliin saakka, mutta peli oli pelattu. Hyundain Rally1 -autoon tulleet suuret vauriot pakottivat autokunnan keskeyttämään.
Keskeytys olisi voinut helposti käydä ranskalaiskuljettajan hermoille. Valuihan siinä hukkaan yksi kauden parhaista tuloksista. Mutta ei. Fourmaux suhtautui asiaan hyvin tyynesti.
– Tärkeintä oli parantaa autoa asvaltilla, ja siinä onnistuimme, Fourmaux sanoi Motorsport.comille.
– On tietysti parempi olla palkintokorokkeella ja taistella voitosta. Mutta jos olisimme ajaneet koko viikonlopun viidenneksi ja muut tekisivät virheen tai kokisivat draamaa ja päätyisimme siksi palkintokorokkeelle, se ei ole sitä mitä Japanissa haemme, Fourmaux jatkoi.
Fourmaux sai Japanista lopulta juuri sen, mitä halusikin – vaikka tulos oli kaukana halutusta.
– Voimme olla tyytyväisiä kahteen ensimmäiseen päivään, ja minua mietitytti eniten, miten auto toimisi märällä. Se toimi yllättävän hyvin, ja vauhti oli siellä — se tekee meidät todella positiivisiksi. Toki halusimme tuloksen, ja kaikki me taistelemme sen puolesta, mutta tämä antaa motivaatiota ja osoittaa tiimille, ettei ero ole suuri. Meidän täytyy vain tehdä töitä sillä mitä meillä on ja jatkaa eteenpäin. Tärkeintä on, että tiimi pysyy sitoutuneena ja 100-prosenttisesti mukana. Minulla ei ole epäilystäkään — jatkan aina samalla mentaliteetilla kuin rallin alussa: ajan sillä mitä minulla on ja katsotaan mitä tapahtuu, Fourmaux sanoi.
Fourmaux korosti myös sitä, ettei synkistelystä ole mitään hyötyä. Asioista pitää yrittää aina löytää ne positiiviset puolet.
– En halua vajota synkkyyteen, koska jos vajoan nyt, olen samanlainen seuraavassakin rallissa. Tämä oli pieni virhe, meillä on asioita parannettavana, ja minun täytyy säilyttää positiivisuus. En halua olla maassa, koska en halua tiimin olevan maassa, hän selitti.
Fourmaux sai jo rallin aikana kiitosta siitä, ettei hän valittanut. Hän teki vain työnsä parhaansa mukaan, eikä keskittynyt valittamiseen.
– Kun negatiivisuutta on, se on negatiivista — mutta haluan aina nähdä positiivisen, koska minulle positiivisuus synnyttää positiivisia asioita. Jos olet aina maassa, menet vain alemmas ja alemmas, hän sanoi.
















