Lausunnon aiheena on ”World Rally Drivers Alliancen lausunto koskien kuljettajien sopimatonta käytöstä”. Tarkemmin sanottuna avoin kirje liittyy FIA:n tiukkaan linjaukseen kiroilusta.
FIA julkaisi alkuvuodesta rangaistusohjeistuksen liiton alaisiin sarjoihin. Ohjeistuksessa muun muassa linjataan, kuinka suuri sakko kilpailijalle voidaan mätkäistä karkeasta kielenkäytöstä.
Ensimmäisestä rikkomuksesta sakoksi on ohjeistettu vähintään 10 000 euroa, mutta esimerkiksi rallin MM-sarjassa kertoimena voidaan käyttää kolmea, jolloin sakko voisi olla jopa 30 000 euroa. Toinen rikkomus voi johtaa tuplasti isompaan sakkoon sekä ehdolliseen kilpailukieltoon.
Kolmas rike tuo puolestaan vieläkin suuremman sakkorangaistuksen, kilpailukiellon ja pistevähennyksen.
Hyundai-kuljettaja Adrien Fourmaux’lle ojennettiin Ruotsin MM-rallin päätteeksi 10 000 euron sakko, koska hän lausui kirosanan kilpailun päättäneen Power Stage -erikoiskokeen maalissa. Ranskalainen totesi englanniksi ”we fucked up yesterday”, eli suomeksi ”me munasimme eilen”.
Kommentillaan Fourmaux viittasi edellispäivän ulosajoonsa. Fourmaux kertoi tuomaristolle käyttäneensä rumaa sanaa arkikielisesti ja korosti, ettei hänen tarkoituksenaan ollut loukata ketään. Tuomaristo päätyi silti antamaan Hyundai-kuskille tuntuvan sakon.
Lue myös: Kiroilusta mojovat sakot saanut WRC-tähti kommentoi kohutapausta – ”Todella harmillista”
Rallin MM-sarjan kuljettajayhdistys korostaa lausunnossaan, että kilpailijoiden on noudatettava tuomariston päätöksiä. Yhdistyksen mukaan FIA:n nykyinen linjaus koskien sopimatonta käytöstä on kuitenkin liian raju.
– WoRDA on aina tunnustanut vastuunsa ja sitoutumisensa rakentavaan yhteistyöhön kaikkien osapuolten kanssa, mukaan lukien FIA:n puheenjohtajan kanssa, edistääkseen ja kehittääkseen tätä upeaa lajia kaikkien osapuolten hyödyksi.
– Viime kuukausina on kuitenkin havaittu huolestuttavaa kehitystä – rangaistukset pienistä, yksittäisistä ja tahattomista kielenkäytön lipsahduksista ovat kiristyneet kohtuuttomalle tasolle, lausunnossa todetaan.
Kuljettajayhdistys nostaa avoimessa kirjeessään esiin kolme merkittävää pointtia.
– Uskomme vahvasti, että:
- Arkikielen ilmaisuja ei voida rinnastaa todelliseen loukkaukseen tai aggressioon.
- Ei-äidinkieliset puhujat saattavat käyttää tai toistaa termejä täysin ymmärtämättä niiden merkitystä ja sävyä.
- On epärealistista odottaa täydellistä ja systemaattista tunteiden hallintaa vain sekunteja äärimmäisen adrenaliinipiikin jälkeen.
Kaikki rallin MM-sarjan pääluokan kuljettajat ja kartanlukijat ovat allekirjoittaneet avoimen kirjeen. Listalta löytyy myös WRC2-luokan huippukuskien ja kartanlukijoiden nimiä. Viimeisenä listalla on entinen huippukartturi ja kahdeksankertainen maailmanmestari Julien Ingrassia, joka toimii yhdistyksen nokkamiehenä.
WoRDAn mukaan sakot ovat täysin suhteettomia rallimaailman keskimääräisiin tuloihin ja budjetteihin nähden.
– Olemme myös huolissamme siitä, millaisen kuvan nämä jättisakot antavat lajia seuraaville faneille – se luo väärän käsityksen siitä, että rahalla ei ole merkitystä tässä lajissa.
– Tämä herättää myös perustavanlaatuisen kysymyksen: minne sakkomaksut oikeastaan menevät? Läpinäkyvyyden puute vain lisää epäilyksiä ja rapauttaa luottamusta järjestelmään, lausunnossa kerrotaan.
WoRDA vaatii suoraa keskustelua FIA:n puheenjohtajan Mohammed bin Sulayemin kanssa, jotta asiaan voidaan löytää nopeasti molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu.
Myös F1-sarjan puolella kuljettajayhdistys GPDA on noussut samalla tavalla barrikadeille FIA:n linjauksia vastaan. GPDA vaati viime marraskuussa, että FIA:n pitäisi kohdella kuljettajia aikuisina.
WoRDAn lausunto kokonaisuudessaan
WORLD RALLY DRIVERS ALLIANCEN LAUSUNTO KOSKIEN ”KULJETTAJIEN SOPIMATONTA KÄYTÖSTÄ”
WoRDA:n rallikuljettajat ja kartanlukijat, inspiroituneina GPDA-kollegoistaan, yhdistävät äänensä ilmaistakseen mielipiteensä, hakeakseen selkeyttä ja tehdäkseen yhteistyötä paremman tulevaisuuden puolesta.
Ensinnäkin haluamme todeta, että kuten kaikissa urheilulajeissa, kilpailijoiden on noudatettava tuomarin päätöstä. Tämän periaatteen kunnioittaminen ei ole kyseenalaista.
Kaikki meistä eivät ole täysipäiväisiä ammattilaisia, mutta kohtaamme silti samat äärimmäiset olosuhteet samalla tinkimättömällä intohimolla. Olipa kyse tiheiden metsien halki navigoinnista, jäisistä teistä yön pimeydessä tai petollisten sorateiden pölyssä ajamisesta, viemme itsemme äärirajoille – taistellen luonnonvoimia, kelloa ja omia rajojamme vastaan.
Kilpailemisen lisäksi roolimme on laajentunut. Nykyään rallikuljettajat ja kartanlukijat eivät ole ainoastaan urheilijoita, vaan myös viihdyttäjiä, sisällöntuottajia ja jatkuvasti median huomion kohteena. Katsojien älypuhelimista WRC:n virallisiin kameroihin – meiltä odotetaan läsnäoloa ja saatavuutta kaikkina aikoina, ennen kilpailua, sen aikana ja sen jälkeen, aamusta iltaan.
WoRDA on aina tunnustanut vastuunsa ja sitoutumisensa rakentavaan yhteistyöhön kaikkien osapuolten kanssa, mukaan lukien FIA:n puheenjohtajan kanssa, edistääkseen ja kehittääkseen tätä upeaa lajia kaikkien osapuolten hyödyksi.
Viime kuukausina on kuitenkin havaittu huolestuttavaa kehitystä – rangaistukset pienistä, yksittäisistä ja tahattomista kielenkäytön lipsahduksista ovat kiristyneet kohtuuttomalle tasolle.
Uskomme vahvasti, että:
- Arkikielen ilmaisuja ei voida rinnastaa todelliseen loukkaukseen tai aggressioon.
- Ei-äidinkieliset puhujat saattavat käyttää tai toistaa termejä täysin ymmärtämättä niiden merkitystä ja sävyä.
- On epärealistista odottaa täydellistä ja systemaattista tunteiden hallintaa vain sekunteja äärimmäisen adrenaliinipiikin jälkeen.
Ralli on äärimmäinen laji: urheilijoiden kohtaama riskitaso, keskittymisen intensiteetti ja pitkät kilpailupäivät… kaikki viedään äärirajoille.
Tästä syystä kyseenalaistamme sen, onko tällaisten rangaistusten asettaminen ylipäätään perusteltua. Lisäksi määrättävät sakot ovat täysin suhteettomia rallimaailman keskimääräisiin tuloihin ja budjetteihin nähden.
Olemme myös huolissamme siitä, millaisen kuvan nämä jättisakot antavat lajia seuraaville faneille – se luo väärän käsityksen siitä, että rahalla ei ole merkitystä tässä lajissa.
Tämä herättää myös perustavanlaatuisen kysymyksen: minne sakkomaksut oikeastaan menevät? Läpinäkyvyyden puute vain lisää epäilyksiä ja rapauttaa luottamusta järjestelmään.
On selvää, että näiden rangaistusten aiheuttama negatiivinen julkisuus on huomattavasti suurempi kuin minkään yksittäisen kielenkäytön lipsahduksen vaikutus.
Vaadimme suoraa keskustelua ja yhteistyötä FIA:n puheenjohtajan ja WoRDA:n jäsenten välillä, jotta voimme löytää kiireellisen ja molempia osapuolia tyydyttävän ratkaisun.
WoRDA:n rallikuljettajat ja kartanlukijat:
Sébastien OGIER
Kalle ROVANPERÄ
Ott TÄNAK
Thierry NEUVILLE
Martijn WYDAEGHE
Jonne HALTTUNEN
Martin JÄRVEOJA
Vincent LANDAIS
Adrien FOURMAUX
Alexandre CORIA
Elfyn EVANS
Scott MARTIN
Grégoire MUNSTER
Louis LOUKA
Takamoto KATSUTA
Aaron JOHNSTON
Mārtiņš SESKS
Francis RENĀRS
Sami PAJARI
Marko SALMINEN
Josh MCERLEAN
Eoin TREACY
Cándido CARRERA
Gus GREENSMITH
Jonas ANDERSSON
Yohan ROSSEL
Arnaud DUNAND
Oliver SOLBERG
Elliott EDMONDSON
Léo ROSSEL
Guillaume MERCOIRET
Dani SORDO
Julien INGRASSIA