Siinä missä Toyota testasi Rally1-autoaan niin kutsutusti pelipaikoilla Puolassa, ajoivat kaksi muuta tiimiä M-Sport Ford ja Hyundai omat testinsä Etelä-Virossa. Nähtäväksi jää, vaikuttaako testipaikan valinta M-Sportin ja Hyundain suorituskykyyn vajaan kahden viikon päästä ajettavassa rallissa, sillä Puolan ja Viron tiestö ei täysin vastaa toisiaan.
M-Sport Fordin testit päätti alkukauden yllättäjä Adrien Fourmaux. Kahdesti tällä kaudella palkintopallille ajaneen ranskalaisen testeissä sattui paikalla olleiden virolaisten mukaan pieni lipsahdus, sillä auto oli kaatunut kesken testipäivän. Puma Rally1 -auto oli kuitenkin saatu parsittua nopeasti takaisin kuntoon ja hommat olivat päässeet jatkumaan.
Tilanteesta ei ollut tarttunut video- eikä kuvamateriaalia, mutta yhdeltä Youtube-videolta näkyy, miten auto hinataan kohti huoltoaluetta.
Katso alapuolelta kyseinen video. Hinauskohta on aivan videon loppupuolella. Juttu jatkuu videon jälkeen.
Viikonlopun aikana myös Hyundai sai testinsä päätökseen, kun Andreas Mikkelsen laittoi säätöjä kohdilleen i20 N Rally1 -autossaan. Mikkelsenin kausi on alkanut vaisusti. Hyundain kolmoskuskin paikalla Dani Sordon ja Esapekka Lapin kanssa vuorotteleva norjalainen oli kaukana kärkivauhdista sekä Monte Carlon että Kroatian asvalttiralleissa.
Puolassa Mikkelsen pääsee kuitenkin lempialustalleen soralle, joten toivottavasti myös kyyti on kovempaa. Mikkelsen on takavuosina ollut menestyksekäs Puolan sorapikataipaleilla. Vuonna 2016 hän voitti kisan Volkswagenin ratissa ja oli kahdella edellisellä kaudella toinen.
Katso alapuolelta video Mikkelsenin testipäivästä.
Alapuolella vielä yksi video Fourmaux´n testeistä sekä toisen M-Sport Fordin kuljettaja Gregoire Munsterin testirupeamasta.