Mestaruustaistelussa Neuville on karkumatkalla ja avauspäivän jälkeen belgialainen on legendaarisessa Akropolis-rallissa kolmantena. Edellä ovat tallikaverit Ott Tänak sekä Dani Sordo. Tänakilla on vielä teoreettiset mahdollisuudet mestaruuteen, mutta vaikka virolainen voittaisi, ei ero suuresti supistu, mikäli Neuville onnistuu hyvin sunnuntaina.
Hyundailla on jo lauantai-iltana mahdollisuus pudottaa Sordo Neuvillen taakse, jos ongelmia ei tule. Jälleen perjantaina Kreikassa Neuville osoitti fiksuuttaan, eikä lähtenyt väkisin rynnimään voittotaisteluun.
– Ei meillä ollut oikein mahdollisuutta taistella johtopaikasta. Meidän olisi pitänyt ottaa liikaa riskejä, eikä meidän asemassamme se ole järkevää. Ei meillä ole siihen myös tarvetta, Neuville sanoi.
– Mielestäni meidän lähestymistapamme oli järkevä. Näimme heti alussa, että monille tuli ongelmia. Meillä oli hyvin tiedossa, että tämä on pitkä päivä ja erityisesti pitkä kisa. Mitään ei ole kuitenkaan vielä saavutettu. Täytyy pitää sama idea hommassa myös tulevina päivinä.
Lauantaista Neuville povaa vieläkin hurjempaa päivää. Ohjelmassa ei ole ollenkaan huoltoa ja kuuden erikoiskokeen lisäksi luvassa on raju määrä siirtymäkilometrejä.
– Kisa on vielä hyvin alussa ja huomenna on haastava päivä. Jos mietitään tätä päivää, niin ilman huoltoa varmaan kaksi autoa olisi päässyt maaliin. Muuta olisivat keskeyttäneet. Huomenna on vain selvittävä maaliin, Neuville mietti.
Kreikassa on ollut erittäin kuumaa ja lämpötila huidellut lähellä 40 astetta. Kuumuus laittoi ainakin Neuvillen koville. Ralliautoissa ilmastointia ei ole, joten lämpötilat kabiinissa ovat saunalukemissa.
– Tänään taistelimme kovissa olosuhteissa ja äärettömän kuumassa kelissä. Ei meidän päivämme ollut ihan ongelmaton, sillä aamulla oli teknisiä murheita. Ajoimme kuitenkin tasaisesti, Neuville summasi.
– Autossa on ihan superkuuma. Minulla oli vaikeuksia säilyttää keskittyminen pätkien loppupäässä, koska oli vain yksinkertaisesti liian kuuma.