Varmaa on, että kausi starttaa tammikuun 19.-22. päivä ikonisella Monte Carlon rallilla, jonka jälkeen kisataan Ruotsissa 9.-12. helmikuuta.
Nyt myös kauden kolmas kisajärjestäjä on itse ilmoittanut päivämääränsä ensi kauden osakilpailuaan ajatellen. Meksikossa kaasutellaan MM-kauden kolmas osakilpailu 16.-19. maaliskuuta.
– Haluamme vahvistaa, että MM-ralli palaa Guanajuatoon vuoden 2023 maaliskuussa. Olemme erittäin ylpeitä, että Kansainvälinen autoliitto FIA on myöntänyt meille rallin, Guanajuaton osavaltion kuvernööri Diego Sinhue sanoi sosiaalisessa mediassa.
– Aiomme järjestää kautta aikain parhaimman MM-rallimme. Olemme valmiita vastaanottamaan kuskit, tiimit ja kartturit Guanajuatoon.
Meksikossa ajettiin viimeksi MM-pisteistä vuonna 2020, mutta puhjennut koronapandemia keskeytti kisan lauantain ajopäivän jälkeen. Meksikossa on ajettu MM-rallia vuosina 2004-2020. Suomalaisista kisan on voittanut vain Jari-Matti Latvala vuonna 2016.
Kansainvälinen autoliitto FIA ja MM-sarjan promoottori ovat veivanneet ensi kauden kalenteria koko syksyn ajan. Alun perin kalenteri piti julkistaa viimeistään lokakuussa, mutta projekti on viivästynyt koko ajan. Rallit.fin tietojen mukaan ainakin MM-sarjan rengasvalmistaja Pirelli on esittänyt huolensa logistiikasta kesän Sardinian ja Kenian rallien välillä. Noiden kisojen päivämääriä ollaan vielä rukkaamassa.
Viron MM-rallin nokkamies Urmo Aava on puolestaan jutellut paikalliselle medialle, etteivät kaikki ensi kauden kisajärjestäjät ole toimittaneet FIA:lle ja promoottorille kaikkia vaadittavia dokumentteja.
Alustava MM-kalenteri kaudella 2023:
Monte Carlo (19.-22.1.) Ruotsi (9.-12.2.) Meksiko (16.-19.3.) Kroatia (huhtikuu) Portugali (toukokuu) Sardinia (kesäkuu) Kenia (kesäkuu) Viro (heinäkuu) Suomi (elokuu) Kreikka (syyskuu) Chile (syyskuu) Keski-Eurooppa (lokakuu) Japani (marraskuu) Saudi-Arabia (joulukuu)