Ralli on autotehtaille halpaa kuin saippua, kirjoittaa Rallit.fin pakinoitsija Jorma Teräs.
Nimimerkin takana ei ole kuka tahansa pystymetsästä löydetty bensalenkkari. Jorma Teräs on kulkenut pitkän taipaleen MM-rallipiireissä ja kuullut tarinan ja toisenkin, joista ei ole julkisesti keskusteltu.
Toisessa pakinassaan Teräs pureutuu aiheeseen, joka on meille kaikille tuttu – raha. Tai tarkemmin sanottuna Teräs kirjoittaa rahasta ja rallista, jotka ovat aina liittyneet kiinteästi toisiinsa lajin huipulla.
Jorma Teräs jakaa vielä pakinansa lopussa hämärän unensa lukijoille. Kannattaa siis lukea loppuun saakka!
Jos et ole vielä lukenut herra Teräksen ensimmäistä pakinaa, voit tutustua siihen tästä. Mutta nyt päästetään Jorma Teräs vauhtiin uuden pakinansa merkeissä.
Massii, hilloo, fyrkkaa
Jorma oli viimeksi kovana ja vaati järkeä FIA:n toimiin. Nyt otetaan vähän katsausta rallin ja rahan pyhään liittoon.
Ei käy kieltäminen, etteikö Jormaa hieman ärsyttäisi, kun joku kansakoulu-drop-out, joka ei osaa kirjoittaa Toyotan liikevaihtoa (liki 300 miljardia taalaa) numeroina, tulee sönköttämään rallin kalleudesta.
Jormalla ei liiemmin ole itselläänkään rahaa. Sen vuoksi omat, mahdolliset kilpailut jäävät vain haaveeksi, kun Jorma katselee maailmaa koppakuoriaisen kanssa samalta tasolta. Siitä perspektiivistä autotehdas näyttää NBA-koripalloilijalta.
Sellaista tilannetta ei vielä koskaan ole ollut, että autotehdas oikeasti olisi liian vähävarainen tullakseen mukaan rallin MM-sarjaan. Kymmenien tai jopa satojen miljardien eurojen budjetilla toimivien autotehtaiden näkökulmasta ralli on halpaa kuin saippua.
Ei korkeimman luokan kalleimpia autoja tarvitse yksityisille myydä. Harrastajalle R5 on ollut koko elinkaarensa ajan aivan riittävä suorituskyvyltään. Sébastien Ogierin ehdotus antaa WRC-auto vain superlisenssin omaaville on mielestäni erittäin osuva.
Joku saattaa nähdä kyseisen ratkaisun keinotekoisena lajin arvon nostona, mutta sellaistakin tarvitaan. Sitä paitsi, mitä autotehdas saa siitä, että WRC-auton voi ostaa tai vuokrata varakas puukäsi, joka ruttaa auton puihin ja pahimmassa tapauksessa satuttaa vielä itseään? Tavallaan hidas herrasmieskuljettaja ei sinänsä häiritse ketään – niin kauan kuin kaikki sujuu hyvin. Mutta onnettomuustilanteissa tai pölyä nostattaessaan hänestä tulee turvallisuusriski, jollaista ei erikoiskokeille kaivata.
Silloin tarjolla on vain negatiivista julkisuutta. Kun nopeimmat ja kalleimmat autot rajataan vain kahdeksan tai kymmenen parhaimman kuljettajan käyttöön, tulee lajiin mukaan aivan uudenlaista kiimaa. Eihän formula ykkösiäkään pääse ajamaan kuka tahansa, vaan vasta tiukan seulan läpikäyneet lahjakkuudet. Ralli ei menetä mitään, jos R5-autot toimivat suodattimena isojen autojen rattiin.
Tuohet palamaan
Ralli vaatii rahaa, eikä sen syytäminen lajiin ole autotehtaille sinänsä mikään kynnyskysymys. Ei autotehtaille tarvitse selittää, että 15 miljoonaa euroa ei riitä mihinkään. Ja jos tulisi tilanne, että ralli maksaa enää 15 miljoonaa vuodessa, tajuaisivat autotehtaat, ettei sellaisella panostuksella voi saada mitään hyvää aikaan.
On päivänselvää, että rahaa palaa, joten autotehtaille kyse ei ikinä ole 60 miljoonaa vs. 15 miljoonaa –tilanteesta, vaan 60 vs. 0 –asetelmasta. Joko laji tarjoaa mielenkiintoisen ympäristön, jossa rahoilleen saa vastinetta ja jossa ollaan täysillä mukana, tai sitten ei lähdetä ollenkaan. Ei ole olemassa mitään alennusmyyntiä, jossa autotehtaita alkaisi ilmestyä lajiin kuin sieniä sateella.
Rallitiimille voi merkitä jotain se, mitä eri komponentit maksavat, mutta autotehtaalle sillä ei ole pienintäkään merkitystä. Teknisistä innovaatioista ollaan varmuudella valmiita maksamaan, jos niistä saattaa olla hyötyä siviilimallien markkinoilla. Tiimeille annetaan tarvittava rahamäärä, jolla kilpailukyky säilytetään läpi kauden.
Toinen, hyvin selkeä asia on tehdastiimin ja yksityistiimin ero, jota kaikki eivät suostu koskaan mieltämään oikein. Toyotan ja Hyundain ainut tehtävä autotehtaan vinkkelistä on menestyä ja polttaa kaikki se raha, joka heille on kautta varten annettu. Yksityistiimi, kuten M-Sport, vastaavasti joutuu keräämään rahoituksen yhteistyökumppaneiltaan. Heidän tehtävänään on autojen ja varaosien myynnin ja vuokraamisen kautta tulouttaa rahaa. Kuljettajiksi he luonnollisesti valitsevat maksukuljettajia, koska lanttiakaan ”ilmaista rahaa” ei ole.
Tiimeissä raha käytetään pitkälti kilpailutoimintaan, henkilöstökuluihin sun muihin juokseviin menoihin. Se, mikä jää hyvin helposti huomaamatta, on panostus, jonka autotehdas tekee hyödyntääkseen mukana olonsa ja menestyksensä. Tämä raha menee suoraan autotehtaan kassasta, eikä täten näy vielä rallitiimille annetussa budjetissa.
Parhaimmat esimerkit löytyvät kaukaa historiasta. Safari-ralli oli Toyotalle erittäin tärkeä ralli, johon satsattiin moninkertaisesti muihin MM-osakilpailuihin verrattuna. Tiimi saattoi testata kaksi kuukautta Afrikassa ja ajaa koko kisareitin kahdesti läpi ennen rallia. Mutta se oli sen arvoista. Toyota halusi profiloitua kestävyysrallin valtiaaksi, eikä tuo tavoite tainnut kovin huono olla. Merkki nousi myyntitilastojen kärkeen.
Se raha, mikä paloi suoraan Afrikassa, oli kuitenkin vain osa totuutta. Kun menestystä sitten tuli, oli Toyotan otettava maksimaalinen hyöty irti tuloksestaan ja kertoa koko maailmalle saavutuksestaan. Voi vain arvailla, kuinka monta miljoonaa paloi, kun menestys saatettiin erilaisin media- ja fanitempauksin potentiaalisten auton ostajien tietoon.
Tärkein media rallin MM-sarjalle ei suinkaan ole moottoriurheilulehdistö tai television erikoislähetykset. Rahalle saadaan katetta vasta, kun ralli on pääuutisten urheilulähetyksissä mukana. Rallilla on vankka hardcore-fanikunta, mutta automarkkinoiden kannalta sittenkin aivan liian pieni ja rahaton. Heihin kohdistettava markkinointipanostus ei ole mittava, sillä he ovat mukana joka tapauksessa ja saattavat parhaimmassa tapauksessa ostaa rallissa käytettävän siviilimallin, kuten Subaru Imprezan ja Mitsubishi Lancer Evon kanssa kävi aikanaan. Nykyisistä malleista GR Yaris on tehty juuri tällaisille kuluttajille, mutta mihin se riittää?
Ei mihinkään, sillä autotehdas haluaa myydä tasaisesti koko mallikirjoaan ja huomattavasti enemmän kuin muutaman sata yksilöä erikoismallia, jollainen myös GR Yaris on.
Voisi ajatella, että nykyisessä tilanteessa yleisöerikoiskokeille kertyvä yleisö on rallin paras yleisö. Tällöin kyse on tarpeeksi heterogeenisestä ihmisryhmästä ja segmentistä. Mukaan mahtuu monta erilaista lompakkoa ja auton tarvetta omaavaa kansalaista. Hekin toki voivat tehdä ostopäätöksensä lähes samoista lähtökohdista kuin rallin intohimoisimmat fanit.
Todennäköisesti ostopäätöksen syntymiseen tarvitaan kuitenkin muutakin kuin ihokarvat pystyyn nostava ääni tai soran suihkuaminen mahdollisimman näyttävästi. Paikalliselle automaahantuojalle esiintyminen MM-rallin yhteydessä on kullanarvoinen mahdollisuus. Kun kisayleisö näkee ”yhdellä silmäyksellä” sekä rivakan kilpa-auton kiipeämässä Harjun rinnettä ylös että myös saman merkin houkuttelevan malliuutuuden, jota on mahdollista koeajaa heti kisakokemuksen jälkeen, ollaan markkinoinnissa oikeilla raiteilla.
Rallilla DNA?
Moni myös luulee, että uuden auton kehitysbudjetti on suurempi kuin tiimin budjetti silloin, kun autolla jo aktiivisesti kilpaillaan. Näin ei ole, vaan esimerkiksi Toyotalle annettiin kaudeksi 2016 rahaa 45 miljoonaa euroa. Koko lailla samalla budjetilla mentiin ensimmäinen kilpailukausi läpi, mutta jo kaudella 2018 budjetti oli merkittävästi suurempi, noin 60 miljoonaa euroa, kasvaen hieman vuosi vuodelta.
Täysin eri tilanne talouspuolen haasteet ovat yksityiskuljettajalle, jonka pitäisi hankkia miljoonan euron ralliauto ja varaosia. Lajin kalleuteen viittaavat tarkoittavat kenties aina vain tätä yhtälöä. Jos oma luottokortti on zipissä ja lompakossa ryppyinen viiden euron seteli, kaikki tuntuu kalliilta.
Puhutaan rallin DNA:sta, mutta Jormaa ei niin vain huijatakaan. Jorma tietää, että DNA:ta löytyy ihmisestä ja puhelimesta, mutta että oikein rallistakin. Enpä usko. Rallissa voi olla perinteitä ja tapoja, joiden mukaan edetään, mutta siinäpä se.
Se, mikä osuu yhä yksiin nykyisen maailmantilanteen kanssa, on kilpailujen tuoma haaste. Jos kaikki muu on ympäriltä muuttunut, niin perinteiset erikoiskoerallit tarjoavat edelleen oivan tuotekehitysareenan autotehtaille.
Toki, pitää muistaa, että trendi on ollut jo pitkään toisinpäin. Rallista ovat tuulilasinpyyhkimet ja nastarenkaat saattaneet siirtyä siviililiikenteeseen, mutta suunta on ollut jo pitkään aivan eri. Nyt ralliin päätyy polttoaineen syöttäminen korkeapaineella moottoriin, koska se on hyväksi havaittu siviililiikenteessä. Vastakkaista liikennettä ei enää ole hetkeen ollut, joten tässä asiassa kannattaa päivittää tietoutensa tälle vuosikymmenelle.
Siinä tapauksessa, että MM-sarjassa kilpailtaisiin edistyksellisellä tekniikalla, voisi laji antaa jotain myös autotehtaiden insinööreille. Täyssähköisillä autoilla ajoitus lähteä mukaan sarjaan olisi koko lailla oikea. Vaihtoehtoiset polttoaineet eivät vielä ole edenneet sille asteelle kehityksessä, että niitä voisi realistisesti ajatella rallissa.
Lopuksi vielä asiasta kukkaruukkuun.
Jorma näki toissayönä melkoisen hämärän unen, joka on pakko jakaa myös teille. Jostain syystä kerrontakin siirtyi osittain Stadin slangiksi. Kenties Jorman oman aikakauden suosikin, G. Pula-ahon ansiosta…No mutta, tässä se tulee.
Olin kärpäsenä katossa jossain syvällä englantilaisessa metsässä. Lähellä Skotlannin rajaa ilmeisesti oltiin, koska ulkoa kuului niin paljon säkkipillin soittoa ja epämääräistä mölinää. Joku äijä duunas jotain paperitöitä siinä kirjoituspöydän ääressä. Elettiin, tietsä, jotain joulukuuta 2019. Sitten mä snaijasin, että sehän on itte rallitirehtööri Wilson, joka siinä puuhailee. Siinä kävi sen rouvakin, tää sen oma armas Elaine, pyörähtämässä, tuomassa lisää paperia. Olivat juuri skaffanneet neljä riisiä paprua Tescosta. Niille, jotka eivät gubbea tsennaa, niin Wilson on astetta kovempi bisneskari, se blisaa mitä vaan ja kelle vaan.
Perhana, että se hakkas sitä vanhaa Remingtoniaan. Näytti siltä, että kymmensormijärjestelmä sille oli ainakin tarttunut koulusta mieleen. Lensin vähän lähemmäksi (muistakaa nyt, että olin kärpänen tässä unessa), vaikka täytyi pitää vähän silmällä Wilsonin perheen jättimäistä varaania, joka päivysti saalista siinä muutaman metrin päässä. Ehdin erottaa vain joitain yksityiskohtia niistä sen kirjoituksista. Vastaanottaja oli kaikissa sama: Ford Performance, 777 Republic Dr, Allen Park, MI, 48101 USA. Osan sisällöstäkin näin. Laskujahan ne oli! Siellä oli sitä sun tätä…”ralli auto, hypridi”, ”suunnittelu työ”, ”uusi tieto kone”. Nollia oli paljon, ja valuuttana tietysti taala. Tässä vaiheessa se lemmikkilisko lähestyi mua uhkaavasti, ja uni meinasi keskeytyä.
Sit se uni leikkasi mut yhtäkkiä johonkin nykyhetkeen. Oltiin jo keväässä 2021, ja tää sama gubbe, Wilson, oli taas naputellut koko yön niitä laskujaan. ”Testi työ Epsanjassa”, ”Turva kaaret”, ”Erikois pensaa” ja niin edelleen. Sitten joku soitti sille ja se alkoi bamlata lontoota luuriin. Mä melkein olen varma, että soittaja oli Janne Totinen Pariisista. Jotain mä pystyn vielä minnaan siitä dialogista. Kuulin tietysti vain Wilsonin osuuden puhelusta.
– Janne, moi! Näitsä sen meidän videon Espanjasta? No hei, eiks ollut aika magee? Laitoin pojan sinne vähän kurvaileen, ja tietsä, just skriivaan laskua siitä Dearbornin dirikoille. Arvaa paljon pistän? No v*ttu, viiskyt tuusaa per päivä. Eiks oo hyvä, häh?
– Ai se auto? Eihän se oo hybridiä nähnytkään. Se tuli kontissa Amerikasta, kun Ken kyllästyi siihen ja vaihtoi merkkiä. Mä duunasin siihen vähän reikiä kylkeen ja revin katteita pois. Pistettiin suora putki siihen mun vanhasta Escort Cosworthista ja vähän viheltävämpi turbo. Nyt jengi kusee hunajaa, kun ne luulee, että me ollaan saatu jokin voittaja-auto bygattua. Hah. Ja ne kaaret – tietsä, joku Luuppala vääntäis hirveessä fyllas paljon paremmat. Eihän tohon bilikkaan mahdu könyyn ineen, jos on yhtään plösömpi.
– Excusez-moi monsieur Wilson, je pense que je viens de faire pipi dans mon pantalon (Anteeksi, herra Wilson, luulenpa että virtsasin juuri housuuni), kuului luurin toisesta päästä räkänaurun sekainen ääni.
– Kerää ittes, Janne. Ja kuunteles tämä vielä. Jengi ei ole hiffannut lainkaan ihmetellä, miksi me ollaan ainut tiimi, joka niin aktiivisesti touhuaa hybridejä. Olis kai nyt Toyotalla ja Hyundailla ollut vähän paremmat mahdollisuudet seurata aikataulua ja tehdä auto, mutta missä ne on nyt? Mä olen laskuni lähettänyt, mul ei oo hätää, hähhähhää. Nyt on nimittäin viimeiset ajat kahmia taalat taskuun.
– Hohohoo, Arrêter! Arrêter! (Lopeta! Lopeta!)
– Onks ne muut kyselleet mitään meidän touhuista? Mä lähetin jouluna Kaitsulle sellaisen timantein koristellun kynsiviilan. Sen pitäis rauhoittaa tilanne ainakin hetkeksi, mutta mitäs JM:lle ja sille Italian spedelle? Niin, ja viittitsä taas lähettää sellaisen tiedotteen, että mukana ollaan. Ne uppoo niin hyvin niille daijuille. Jes, kiitti. Joo, moi.
Tässä vaiheessa mä olin nähnyt tarpeeksi ja lehahdin ulos ikkunasta siihen nummimaisemaan. Mutta oli se sen verran järkky uni, että Jorma heräsi aivan hikisenä ja kauhusta kankeana.
Balls of Steel – by Jorma Teräs
”Poika varjoisten kujien. Ralli on intohimoni ja hiilimonoksidi happeni. Unen korkeaoktaanisen nään.”
Katso alapuolelta Kroatian MM-rallin parhaat palat.
[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,372318″ ap mute]