Rallin MM-sarjaan paluun tekevä kilpailu sai hyviä uutisia

Ulkomaiset rallituristit ovat tervetulleita Uuden-Seelannin MM-ralliin, joka tekee syksyllä paluun MM-sarjaan.
Sebastien Loeb
Sebastien Loeb voitti Uuden-Seelannin MM-rallin vuonna 2012. Kuva: Gepa Pictures/McKlein/Red Bull Content Pool
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Uuden-Seelannin koronapolitiikka on ollut erittäin tiukka. Maan hallitus päätti keskiviikkona, että se avaa rajansa kansainvälisille turisteille yli kahden vuoden tauon jälkeen.

Tämä oli hyvä uutinen Uuden-Seelannin MM-rallille. Toukokuun alusta lähtien kansainväliset vieraat voivat saapua maahan.

– Uuden-Seelannin ralli houkuttelee lähemmäs tuhat kilpailijaa, tallin työntekijää, median edustajaa ja kisaorganisaation jäsentä Uuteen-Seelantiin. Tämän päivän uutisen jälkeen emme malta odottaa sitä, että voimme toivottaa Aucklandiin tervetulleiksi myös moottoriurheilufanit eri puolilta maailmaa, rallin toimitusjohtaja Michael Goldstein kertoo.

Uuden-Seelannin ikoninen soraralli oli edellisen kerran MM-kalenterissa vuonna 2012. Kilpailun oli tarkoitus kuulua vuoden 2020 MM-ohjelmaan, mutta ralli peruttiin tuolloin koronapandemian vuoksi.

– Kymmenen vuoden tauon jälkeen odotamme sitä, että moottoriurheilufanien uusi sukupolvi pääsee seuraamaan maailman parhaiden kuljettajien kilpailemista maailman parhailla ralliteillä, Goldstein hehkuttaa.

Uuden-Seelannin MM-ralli järjestetään syys-lokakuun taitteessa.

Katso alta kooste helmikuun lopussa ajetusta Ruotsin MM-rallista.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,399892″ ap mute]

Lue myös nämä

  • Uusimmat