Rallin MM-sarjan kalenteri laajenee tulevina vuosina. Tämän vuoksi MM-sarjaan kaavaillaan muutoksia, joilla tallien kulut saadaan pidettyä kurissa.
Vielä tällä kaudella MM-sarjassa ajetaan yhteensä 13 osakilpailua, mutta jo ensi kaudella kalenteriin lisätään ainakin yksi osakilpailu. Pidemmällä aikavälillä kauden odotetaan laajenevan 16 osakilpailun mittaiseksi sarjaksi.
Autonvalmistajat ovat olleet avoimia sarjan laajenemiselle, mutta samalla ne ovat painottaneet, että WRC-tallien kulut eivät saa nousta huomattavasti nykyisestä. Aiemmin keskustelun alla oli rallien lyhentäminen kaksipäiväisiksi kilpailuiksi, mutta tiettävästi sitä ei enää harkita vakavissaan, koska yhden kilpailupäivän karsiminen pudottaisi kuluja arvioiden mukaan vain noin kymmenellä prosentilla.
Toyota Gazoo Racingin urheilutoimenjohtaja Kaj Lindström on sen sijaan heittänyt ilmoille mielenkiintoisen ehdotuksen. Lindström haluaisi sulauttaa yhteen toimintoja, joita talleilla on keskiviikkona ja torstaina ennen rallia. Lindströmin ehdotuksessa torstaisin ajettava testierikoiskoe siirrettäisiin perjantaiaamuun, ja rallin startti tapahtuisi perjantai-iltapäivänä.
– Erikoiskokeita voitaisiin ajaa yöhön saakka, Lindström kertoi Rallye Magazinille.
Myös testipäivien määrästä on käyty keskusteluja viime aikoina. Nykyään WRC-talleilla on käytettävänään 55 testipäivää vuoden aikana, mutta tulevaisuudessa määrä saatetaan rajoittaa 30 päivään. Tällä toimenpiteellä tallit saisivat säästöön summan, jolla ne voisivat maksaa kahden kaukorallin kulut.
Asiasta ei ole kuitenkaan päästy sopuun, sillä Rallye Magazinin mukaan etenkin Toyota on vastustanut testipäivien rajoittamista.