Rallin Euroopan mestari vaihtaa kartturia

Vuonna 2019 rallin Euroopan mestaruuden voittanut Chris Ingram vaihtaa kartanlukijaa.
Chris Ingram
Chris Ingram. Kuva: Thomas Fenetre/DPPI
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Ingram ilmoitti viikonvaihteessa sosiaalisen median kanavillaan, että pitkä yhteistyö maanmies Ross Whittockin kanssa on päättynyt. Kaksikko nähtiin vielä yhdessä Monte Carlon MM-rallissa tammikuun lopulla.

– Valitsin Rossin kartturikseni kauden 2017 lopulla, ja hän auttoi minut voittamaan EM-sarjan juniorimestaruuden Opelilla. Sen jälkeen olemme saavuttaneet paljon sekä EM- että MM-sarjoissa. Nyt meidän on kuitenkin tullut aika lähteä eri teille, Ingram kirjoittaa.

– Toivotan Rossille kaikkea hyvää tulevaisuuteen. Iso kiitos sekä hänelle että Rossin perheelle kaikesta tuesta.

Ingram ja Whittock valloittivat rallin EM-sarjan mestaruuden kaudella 2019. Sen jälkeen uran rakentaminen on kuitenkin ollut vaikeaa koronapandemian tuomien haasteiden myötä. Kaudella 2020 Ingram ja Whittock ajoivat vain Kanariansaarten EM-rallin Renault Cliolla.

Viime kaudeksi brittikaksikko sai rakennettua viiden MM-rallin ohjelman sijoittuen lopulta WRC3-luokassa neljänneksi. Paras tulos oli Kreikan MM-rallin toinen sija. Tänä vuonna Ingramin on määrä ajaa täysi seitsemän rallin kausi WRC2-luokassa. Avauskisassa Monte Carlossa britti sijoittui seitsemänneksi.

Ingramin uuden kartturin nimi ei ole vielä tiedossa. Brittikuski ei ole mukana ensi viikon Ruotsin MM-rallissa.

Katso alapuolelta WRC3-luokan parhaat palat viime vuoden Kreikan MM-rallista.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,387487″ ap mute]

Lue myös nämä