Rallin EM-sarjan kalenteriin muutoksia

Kanariansaarten EM-ralli
Kanariansaarten asvalttiteillä on tarkoitus ajaa kilpaa joulukuussa. Kuva: Jorge Cunha/DPPI
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Kanariansaaret isännöi rallin EM-sarjan päätösosakilpailua joulukuussa. EM-sarja tiedotti kalenterimuutoksesta maanantaina.

Alkuperäisen kalenterin mukaan Kanariansaarilla oli tarkoitus järjestää kauden toinen osakilpailu toukokuussa. Maaliskuun loppuun kaavailtu Azorien ralli ja Kanariansaarten osakilpailu siirrettiin kuitenkin myöhempään ajankohtaan koronaviruksen vuoksi.

Azorien rallille löydettiin jo aiemmin uusi ajankohta syyskuun puolivälistä. Kanariansaarten asvalttikilpailu päätettiin puolestaan lykätä kauden viimeiseksi ralliksi, joka on tarkoitus järjestää 3.-5. joulukuuta.

Kalenterimuutokset vaativat vielä vahvistuksen Kansainväliseltä autoliitolta FIA:lta.

– Ymmärrämme, että kauden myöhästynyt alku tuottaa kompromisseja ja koettelemuksia, mutta arvostamme kuljettajilta, tiimeiltä ja yhteistyökumppaneilta saamaamme tukea. Valmistelut tulevia kilpailuja varten ovat täydessä vauhdissa, EM-sarjan koordinaattori Jean-Baptiste Ley kertoo tiedotteessa.

EM-kauden on tarkoitus käynnistyä toukokuun viimeisenä viikonloppuna Latviassa ajettavalla Liepaja-rallilla.

Suomalaislupaus Emil Lindholmin suunnitelmissa on ajaa tällä kaudella neljä EM-rallia rengasvalmistaja MRF:n testikuljettajana. Lindholmin alkuperäiseen ohjelmaan kuuluvat Latvian, Puolan ja Azorien osakilpailut. Neljäs osakilpailu on tarkoitus lyödä lukkoon myöhemmin.

Lue myös: Suomalainen rallitoivo saa loistavan näyttöpaikan – asiat lyötiin lukkoon SM-rallin yhteydessä

Rallin EM-sarjan kalenteri kaudella 2020:
29.-31.5. Latvia
26.-28.6. Puola
24.-26.7. Italia
28.-30.8. Tshekki
17.-19.9. Azorit (Portugali)
9.-11.10. Kypros
6.-8.11.  Unkari
3.-5.12.  Kanariansaaret (Espanja)

Lue myös nämä