Rallimestari Ott Tänakilta upea ele – ”Toivon, että tämä katastrofi päättyy pian”

Ott Tänak. Kuva: Jaanus Ree/Red Bull Content Pool

Rallitähdet ovat kantaneet kortensa kekoon, kun Australiassa sijaitseva Uuden Etelä-Walesin osavaltio taistelee metsä- ja maastopaloja vastaan.

Osavaltioon on julistettu hätätila alkuviikolla pahentuneen tilanteen vuoksi. Osavaltion itärannikolla sijaitsevan Coffs Harbourin kaupungin piti järjestää rallin MM-kauden päätösosakilpailu tulevana viikonloppuna, mutta kisa peruttiin katastrofaalisen tilanteen takia.

Paloja yritetään sammuttaa ja pitää kontrollissa pääosin vapaaehtoisvoimin. Uuden Etelä-Walesin vapaapalokunta (NSW Rural Fire Service) on maailman suurin vapaaehtoisvoimin toimiva palokunta, mutta silläkin on vaikeuksia pysäyttää paloja.

Rallin maailmanmestaruuden edellisessä osakilpailussa varmistanut Ott Tänak on antanut tukensa palokunnalle.

– Isäni on palomies, joten tiedän, kuinka vaarallista ja vaikeaa heidän työnsä on. Tunnen suurta kunnioitusta palomiehiä ja vapaaehtoisia kohtaan, jotka yrittävät pitää meidät turvassa. Sen vuoksi olen päättänyt tehdä lahjoituksen Uuden Etelä-Walesin vapaapalokunnalle. Toivon, että tämä katastrofi päättyy pian, Tänak kirjoittaa sosiaalisen median kanavillaan.

Jos kuva ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Rallin MM-sarjan tähdillä piti alkuperäisen suunnitelman mukaan urakoida nuotituksessa keskiviikkona. Vaikka kisa peruuntui, kuljettajat ja kartanlukijat eivät jääneet lepäämään laakereillaan.

Keskiviikkona kuljettajat osallistuivat nimikirjoitustapahtumaan Coffs Harbourissa. Lisäksi he lahjoittivat nimikirjoituksilla varustettuja ajovarusteitaan ja fanituotteita, joilla on tarkoitus kerätä rahaa paikallisille. Osa kuljettajista vieraili myös paikallisella palolaitoksella.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.


Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

– Todellisia sankareita. Palomiehet, paikalliset yhteisöt, vapaaehtoiset… Kaikki ovat olleet todella urhoollisia näiden asioiden keskellä. On ollut suuri kunnia tavata osa heistä, Toyota-kuljettaja Jari-Matti Latvala kertoi.

Jaa uutinen
Avatar

Toni Heinonen

toni.heinonen(a)rallit.fi Päätoimittaja