Rallilupaus Hokkanen tavoittelee muhkeaa palkintoa EM-sarjassa – ”Paras askel minulle”

Miika Hokkanen
Miika Hokkanen juhli viime kaudella SM-kultaa. Kuva: Hannu Rainamo.
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallin SM3-luokan mestaruuden viime kaudella voittanut Miika Hokkanen on uuden haasteen edessä.

Hokkanen, 21, kilpailee tällä kaudella rallin EM-sarjan alle 27-vuotiaiden junioriluokassa. Hokkanen ajaa slovenialaisen Oktan Sport -tallin väreissä Peugeot 208 R2 -autolla. Lahdesta kotoisin olevan kuljettajan kartanlukijana jatkaa Jukka Pasenius.

Ensimmäinen kausi ulkomailla on suuri harppaus Hokkasen ralliuralla.

– ERC-sarjan junioriluokka on paras seuraava askel minulle, se on täydellinen erilaisten kilpailuidensa ansiosta. Meillä on paljon opeteltavaa edessä, sillä kaikki rallit ovat uusia – kuten myös talli ja auto. Toivottavasti opimme nopeasti, sillä vaikka menestyimme SM-sarjassa, meidän pitää ottaa nyt seuraava askel, Hokkanen kertoo ERC-sarjan tiedotteessa.

Jyväskylässä nykyään opiskeleva Hokkanen ajaa tulevalla kaudella kuusi EM-rallia.

– Olen iloinen siitä, että tulen tähän sarjaan. Ajoin aiemmin kartingia, mutta ralli on iso juttu Suomessa. Aloitin rallin 15-vuotiaana ja pidän todella paljon lajista, Hokkanen sanoo.

Hokkanen kilpailee EM-sarjassa samassa junioriluokassa, jossa Jari Huttunen sijoittui viime kaudella toiseksi. EM-sarja oli loistava ponnahduslauta Huttuselle, joka ajaa tällä kaudella MM-sarjan WRC2-luokassa Hyundain tiimissä.

Hokkanen taistelee alle 27-vuotiaiden junioriluokassa muhkeasta 100 000 euron potista, jolla luokan mestari voi rahoittaa seuraavalla kaudella kilpailemistaan alle 28-vuotiaiden luokassa. Lisäksi Hokkanen on mukana ERC-sarjan junioreiden harjoitusohjelmassa.

– Olemme erittäin tyytyväisiä siitä, että Miika on valinnut ERC-sarjan alle 27-vuotiaiden luokan ponnahtaakseen kansalliselta tasolta kansainväliselle tasolle. Hänellä on tilaisuus parantaa taitojaan kovatasoisessa ympärissä, minkä lisäksi Miika voi oppia paljon harjoitusohjelmassamme, ERC-sarjan kordinaattori Jean-Baptiste Ley sanoo.

Hokkasen EM-ralliura käynnistyy maaliskuun loppupuolelta Azorien osakilpailusta.

Lue myös nämä