Rallikuski eksoottisesta maasta MM-sarjaan – ”Toivon, että pääsen ajamaan viisi kisaa”

Peru ei ole järin tunnettu rallimaa, mutta kaudella 2023 MM-sarjassa tullaan näkemään ainakin yksi perulaiskuljettaja.
Eduardo Castro
Eduardo Castro Chilen MM-rallissa vuonna 2019. Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Maansa puolustava mestari Eduardo Castro suunnittelee ajavansa tänä vuonna yhteensä viisi MM-rallia WRC2-luokassa. 37-vuotias Skoda-kuljettaja avaa MM-kautensa Meksikosta tällä viikolla.

– Tämä on ensimmäinen kauteni MM-sarjassa, ja toivon, että pääsen ajamaan viidessä rallissa, Castro sanoo rallin MM-sarjan verkkosivuilla.

– Minulle on kunnia edustaa maatani ja haluan aina tehdä parhaani.

Castro on ajanut rallia vuodesta 2008 lähtien ja vyötä löytyy myös kolme MM-rallia. Debyyttinsä MM-sarjassa perulainen teki kaudella 2019, kun Chilessä ajettiin MM-pisteistä. Tuloksena Citroen C3 Rally2 -autolla oli yleiskilpailun 22. sija ja WRC2-luokan kahdeksas tila. Castro on lisäksi kilpaillut Kreikan MM-rallissa viime kaudella.

Kuuntele Rallit.fin Rallipodi Meksikosta tästä linkistä.

Perulaiskuskin autona on Skoda Fabia Rally2 Evo ja auton huollosta vastaa Xevi Ponsin MAPO Motorsport -tiimi. Kartturina toimii argentiinalainen Fernando Mussano.

Kyyti saattaa Meksikon rallissa olla Castrolle kylmää WRC2-luokassa, jossa hän saa vastaansa muun muassa Emil Lindholmin, Oliver Solbergin, Gus Greensmithin ja Adrien Fourmaux´n.

Katso alapuolelta, mitä Meksikon MM-rallissa on luvassa.

Lue myös nämä