Munster lähti kauden neljänteen osakilpailuun itseluottamusta uhkuen, mutta tulos jäi todella vaisuksi. Munster ei kestänyt missään vaiheessa muiden pääluokan kuskien kyydissä.
Munster käytti autoaan lauantaina pöheikön puolella, mutta selvisi kuitenkin lopulta maaliin asti.
Siihen positiiviset asiat kuitenkin jäivätkin. Munster oli ajanut lupaavat testit ennen Kanariaa, mutta niistä ei lopulta ollut juurikaan iloa, kun itse kilpailu pääsi käyntiin.
– Vaikka opimme paljon ennen kilpailua tehdyssä testissä, valitettavasti emme silti saaneet kaikkea kohdalleen, Munster sanoi.
– Kun auton mekaaniset osat on sinetöity, täällä paikan päällä ei ole juurikaan mahdollisuuksia tehdä muutoksia tai ratkaista ongelmia. Joskus tilanne on vain tämä, Munster tilitti.
Munster yritti kuitenkin kaikesta huolimatta pitää mielialan korkealla läpi viikonlopun.
– Emme kuitenkaan luovuttaneet koko viikonlopun aikana, vaan yritimme jatkuvasti löytää ratkaisuja. Lopputulos ei vastaa tavoitteitamme, mutta tärkeintä on, että taistelimme loppuun asti. Odotan innolla paluuta soralle Portugalissa – siihen on vain pari viikkoa aikaa, Munster pohdiskeli.
Kanariansaarten ralli oli nyt ensi kertaa mukana MM-sarjan kalenterissa. Kilpailu keräsi paljon kiitosta ja tähän ylistyskuoroon liittyi myös Munster.
– Iso kiitos kuuluu myös tapahtuman järjestäjille – ralli oli erittäin hyvin organisoitu, hän kehui.
– Oli upeaa nähdä, kuinka paljon faneja tuli seuraamaan meitä. Se teki viikonlopusta todella nautinnollisen, vaikka erikoiskokeet tarjosivatkin omat haasteensa.
Seuraavaksi rallin MM-sarjassa alkaa peräti seitsemän sorakilpailun mittainen putki. Seuraavana on vuorossa Portugalin MM-ralli, joka ajetaan 15.-18. toukokuuta.