Rallin moninkertainen Suomen mestari Juha Salo aikoo jatkaa uraansa, vaikka kuluva kausi on ollut pettymys 42-vuotiaalle konkarille.
Salo on SM1-luokan pisteissä kuudentena ennen kauden päättävää TeijoTalot-rallia, joka ajetaan Turun ja Salon seudulla 28.-29. syyskuuta. Salo on sijoittunut tällä kaudella parhaimmillaan viidenneksi, mikä on ollut vaikea pala nieltäväksi kestomestarinakin pidetylle kuljettajalle.
– Tuloksellisesti ollaan oltu kaukana siitä, mitä on haettu tästä kaudesta. Kaikki ei kuitenkaan aina mene niin kuin on suunnitellut. Mukana on ollut omia säätövirheitä, ja Joensuun keskeytyskin verotti pisteitä. Täytyy muistaa, että kilpailevat merkitkin ovat ottaneet askeleita eteenpäin, Peugeot’lla viime kaudet kilpaillut Salo sanoo.
– Siihen voi kuitenkin olla tyytyväinen, ettei itse ole tullut tehtyä isompia virheitä. Jotkut pätkät olen ajanut niin hyvin kuin olen osannut ja ne ovat tuntuneetkin hyvältä, mutta tulos on vain jäänyt puuttumaan, Salo jatkaa.
SM-osakilpailuiden tuloslistoja katsomalla voi helposti nähdä, että menestyksen avaimet ovat käyneet Skoda Fabioiden oviin. Mestaruus- ja mitalitoiveet menettänyt Salokin pääsee kokeilemaan mahdollisuuksiaan huippukalustolla, sillä hän starttaa Fabia R5 -autolla kauden päätösralliin.
– Yhteistyökumppaneiden kanssa pohdimme mitalitoiveiden mentyä, että on aika kokeilla uutta. Nyt on tavoite päättää kausi mahdollisimman hyvään fiilikseen. Ajetaan kovaa ja mahdollisimman hyviä pätkäaikoja pitää tulla, karkkilalainen suunnittelee.
Salon ralliliekki roihuaa yhä hurjana.
– Sastamalan jälkeen pari unetonta yötä kertoo, että jatkaa pitää. Haluan takaisin mestaruuskantaan ja sinne tasolle, minne mielestäni kuulun, Salo lataa.