Rallikartturi Reeta Hämäläinen toteutti unelmansa – ”Ei tämä aina ole ruusuilla tanssimista”

Toista kautta Emil Lindholmille nuotteja lukeva Reeta Hämäläinen on onnellinen nainen. Lindholmin vierellä sipoolainen on päässyt kilpailemaan niin Suomessa kuin maailmalla.
Reeta Hämäläinen
Reeta Hämäläinen. Kuva: Miika Wuorela
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallin SM-sarjan hopea ja MM-sarjan WRC2-luokan mestaruus olivat palkinto koko vuoden kestäneistä ponnisteluista. Hämäläinen sai pukeutua ajohaalareihin tämän tästä, mutta uurastus ei valunut hukkaan.

– Kausi oli tosi pitkä. Siihen mahtui monta huippukohtaa, joista heti Tunturin voitto oli iso juttu. Olin haaveillut poronsarvista jo pitkään. Olin ollut Tunturin nuotituksessa mukana monta kertaa ennen ensimmäistä kilpailua. Muistan jo silloin haaveilleeni saavani ne poronsarvet, Hämäläinen hymyilee.

Reeta Hämäläinen ja Emil Lindholm
Reeta Hämäläinen ja Emil Lindholm saivat poronsarvet Tunturirallin voitosta. Kuva: Taneli Niinimäki/AKK

Rallikausi alkoi edetä Lindholmin ja Hämäläisen nuottien mukaan toden teolla vasta syksyn kynnyksellä. Pistetilanteessa parivaljakko kapusi kohti kauden loppua niin, että WRC2-mestaruus oli avoinna vielä kauden päättäneessä Japanin osakilpailussa.

– Kreikan voitto oli iso hetki. Monesti kauden aikana kävi niin, että sinnikkyys palkittiin. Emme luovuttaneet, vaan taistelimme maaliin asti ja huomasimme olevamme podiumilla.

– Sillä on jaksettu tehdä tätä hommaa. Tällä kaudella oli paljon tiukkoja sekuntikamppailuja, kuten SM:ssä (Mikko) Heikkilän kanssa. Ne ovat hienoja hetkiä, kun ajetaan oikein kilpaa.

Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen
Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen pokkasivat WRC2-mestaruuspystit Japanin MM-rallissa. Kuva: Jaanus Ree/Red Bull Content Pool

Testityö on rallikuljettajan ja kartanlukijan työssä isolle yleisölle näkymätön puoli kokonaisuutta. Sitä työtä Lindholm ja Hämäläinen pääsivät tekemään olan takaa kaudella 2022, kun Skodan uutta Rally2-asetta hiottiin ympäri Euroopan.

– Se oli iso kokemus itselleni. Ne olivat ensimmäisiä tehtaan testejä, joissa olin mukana. Pitkään on sitä jo tehty, ja siinä on oppinut työskentelemään isossa tiimissä.

Ralli antaa Hämäläiselle yhä suuria elämyksiä ja onnistumisen tunteita, joten raskaatkaan rupeamat eivät tunnu ylitsepääsemättömiltä. Yrittäjänä työskentelevä nainen on muokannut aikataulunsa rallin ehdoilla tapahtuvaksi myös tulevaisuudessa.

– Kyllä tämä on hienoa edelleen, ei sitä voi kieltää. Pikkutyttönä tästä haaveilin, joten nyt elän aidosti unelmaani. Ei tämä aina ole ollenkaan ruusuilla tanssimista. Henkisesti ja fyysisesti rankkoja hetkiä mahtuu myös mukaan, mutta ralli tarjoilee hetkiä, joita en usko mistään muualta saavani, kiittelee Hämäläinen.

Reeta Hämäläinen
Reeta Hämäläinen. Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool

Katso alta kooste Japanin MM-rallin WRC2-kisasta, jossa Lindholm ja Hämäläinen varmistivat WRC2-mestaruutensa.

Lue myös nämä