Rallicrossin MM-sarjan ”uusi tuleminen” alkoi lupaavasti – ”Saimme jälleen ihmiset hurraamaan”

Rallicrossin MM-sarja on ollut pitkään alamaissa.
Rallicrossin MM-sarja
Rallicrossin MM-sarjan avausviikonloppu keräsi hyvin yleisöä. Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Lajin pääluokka sähköistettiin kaudeksi 2022, mutta se ei lisännyt autonvalmistajien kiinnostusta, vaan sarja pyöri yksityistiimien ja tuttujen kuskien voimin. Rallicrossin MM-sarjan promootio-oikeudet olivat kaupan vuodenvaihteessa, mutta kiinnostuneita tahoja ei löytynyt.

Kansainvälinen autoliitto FIA otti promootion omiin näppeihinsä ja ensitöikseen ilmoitti, että tällä kaudella kaikki osakilpailut on katsottavissa ilmaiseksi sarjan YouTube-kanavalla. Myös toukokuun lopussa ajettu kauden avausviikonloppu Portugalin Lousadassa oli yleisölle ilmainen.

Lousada on tunnettu rallipyhättö, jossa rallicrossin lisäksi ajetaan myös yleisöerikoiskoe Portugalin MM-rallissa. Koska perinteet ovat äärimmäisen vahvat, houkutteli ilmainen rallicross-tapahtuma hienosti väkeä paikalle. FIA:n mukaan noin puoli miljoonaa ihmistä katsoi streamin kautta sunnuntain finaaleja ja tuhansia oli paikan päällä.

– Ehdottomasti odotukseni ylittyivät kaikilla tasoilla. Paikallinen kisajärjestäjä ASN teki upeaa työtä. Se helpottaa meidän hommaamme paljon, FIA:n tiekilpailujen johtaja Emilia Abel sanoo Dirtfishille.

– Kuuden viikon sisään ASN on järjestänyt kansallisen rallicross-kisan, MM-rallin ja meidän testikilpailumme sekä tämän MM-sarjan tapahtuman. Silti kaikesta urakasta huolimatta he saivat kaiken toimimaan heti torstaista aina sunnuntain finaaleihin saakka.

Niclas Grönholm voitti kauden avauskilpailun. Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool

Rallicrossin MM-sarjan uutta tulemista on lanseerattu Battle of the Technologies -teemalla, sillä nyt pääluokassa saa kisata sähköllä tai polttomoottorilla. Lousadan viikonlopun jälkeen MM-sarja jatkuu yhtä perinteikkäässä kohteessa Ruotsin Höljesissä. Sen lisäksi MM-sarjaa on määrä ajaa Unkarissa, Suomessa ja Turkissa. Kauden päätöskisan järjestäjä on yhä auki.

– Olen varma, että kaikki näkivät kuvat Lousadasta, jotka olivat huikeita. Meillä oli paljon porukkaa katsomassa, mahtava tunnelma ja lisäksi live stream keräsi paljon katsojia, Abel hehkuttaa.

– Rallicrossin MM-sarja sai jälleen ihmiset hurraamaan, ja saimme ihmiset hymyilemään. Tämä on hyvä startti, mutta tiedämme, että töitä on paljon edessä. Nyt olemme vasta alussa.

Lue myös nämä