Rallicrossin MM-sarjan kalenteriin muutoksia

Kansainvälinen autoliitto FIA on tehnyt viilauksia rallicrossin MM-kauden 2022 ohjelmaan.
Höljes
Rallicrossin MM-sarjan uudet sähköautot esitellään Ruotsin Höljesissä heinäkuun alussa. Kuva: Jaanus Ree/Red Bull Content Pool
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Kapkaupunki oli merkattu alkuperäiseen kalenteriin MM-sarjan päätöskisaksi, mutta tällä haavaa rallicross-karavaani ei ole suuntamaassa Etelä-Afrikkaan. Lisäksi kauden avauskisaksi alun perin laitettu Ruotsin osakilpailu on muutettu MM-sarjan uusien sähkökilpureiden julkistustapahtumaksi.

FIA:n maailman moottoriurheiluneuvosto on vahvistanut, että kauden päätöskilpailulle haetaan uutta isäntää. Päätöskisan järjestäjä ja ajankohta ilmoitetaan myöhemmin.

Rallicrossin MM-kauden ensimmäinen varsinainen osakilpailu ajetaan heinäkuun lopussa Saksan Nürburgringillä. Toinen osakilpailu on ohejlmassa pari viikkoa myöhemmin Norjan Hellissä.

Latvian Riiassa, Portugalin Montalegressa ja Belgian Spassa ajetaan tuplakisat syys- ja lokakuun aikana. MM-kalenterissa ei siis ole yhtäkään kilpailua Euroopan ulkopuolella. Ohjelmassa on kaikkiaan kymmenen osakilpailua.

Rallicrossin EM-sarjaa ajetaan yhdessä MM-karavaanin kanssa Ruotsissa, Norjassa, Latviassa, Portugalissa sekä Belgiassa. EM-sarja starttaa jo toukokuussa Unkarissa Nyirádin radalla.

Rallicrossin MM-sarjan puolelle tulee uudistuksia, joista merkittävin on se, että pääluokassa kilpaillaan täysin sähköisillä autoilla. Ensi kaudella nähdään myös ensimmäistä kertaa uusi SuperPole-systeemi.

Heti vapaiden harjoitusten jälkeen kaikki MM-sarjan kuskit ajavat yhden aika-ajokierroksen, jonka perusteella määräytyvät paikat ensimmäiseen alkuerään. Tämä systeemi korvaa perinteisen lähtöjärjestysarvonnan.

Rallicrossin MM-sarjan kalenteri kaudella 2022:

2.-3.7.   Julkistustapahtuma: Ruotsi, Höljes
30.-31.7. osakilpailu 1: Nürburgring, Saksa
13.-14.8. osakilpailu 2: Hell, Norja
3.-4.9.   osakilpailut 3/4: Riika, Latvia
17.-18.9. osakilpailut 5/6: Montalegre, Portugali
8.-9.10.  osakilpailut 7/8: Spa-Francorchamps, Belgia
x.-x.xx.  osakilpailut 9/10: Ilmoitetaan myöhemmin

Lue myös nämä