Toyota valtasi kaikki neljä kärkipaikkaa Kalle Rovanperän voittamassa kilpailussa ja kaikki Hyundai-kuljettajat jäivät kauas kärjestä.
Erityisen vaikea viikonloppu oli hallitsevalle maailmanmestarille Thierry Neuvillelle, joka oli lopulta vasta seitsemäs.
Autonsa kanssa tuskaillut Neuville kärsi rallin päätöspäivänä sunnuntaina vielä rengasrikon, mikä pudotti entisestään sijoitusta ja nostatti lisää negatiivista fiilistä.
– Tämä ei ollut hyvä viikonloppu meiltä, Neuville summasi.
Neuville oli ajanut Sierra Morenassa testikilpailun ennen rallia. Siitä ei kuitenkaan juurikaan apua ollut, sillä Kanarialla Hyundain auton säädöt olivat täysin pielessä.
– Meillä oli paljon vaikeuksia, ja vaikka teimme kovasti töitä tilanteen parantamiseksi, mikään kokeilemistamme ratkaisuista ei tuntunut toimivan, Neuville harmitteli.
Hyundain onneksi rallin MM-sarjassa alkaa nyt sorakisojen putki, joten asvaltilla nähtyihin ongelmiin ehtii vielä puuttua ennen syksyä. Neuville esitti kuitenkin tästä huolimatta tiukan vaatimuksen tiimilleen.
– Meidän täytyy vielä selvittää tarkalleen, mikä nämä ongelmat aiheutti, ja palata takaisin vahvempina, hän sanoi.
Neuville oli kuitenkin siitä ylpeä, etteivät hanskat eivät lentäneet missään vaiheessa tiskiin.
– Siitä huolimatta tiimi taisteli urheasti kaikista vaikeuksista huolimatta; meillä ei ollut tuuriakaan, sillä tämänpäiväinen rengasrikko vei mahdollisuutemme kohtuulliseen tulokseen. Odotimme tältä viikonlopulta paljon enemmän – mutta emme saaneet sitä.