R-Rallicupiin komea määrä osallistujia – tavoite ylittyi kirkkaasti

Kuvituskuva ralli
Kuvituskuva: Reijo Keskikiikonen
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

R-Rallicup tekee tänä vuonna paluun suomalaiselle rallikartalle kuuden osakilpailun voimin.

Sarja jäi viime vuonna järjestämättä koronatilanteen vuoksi, mutta tänä vuonna ajetaan kolme kilpailua talvella ja kolme rallia kesällä. R-Rallicup keräsikin komean määrän osallistujia ilmoittautumisajan puitteissa.

Sarjan järjestämisestä vastaavan Suomen Autourheiluliiton tavoitteena oli saada mukaan vähintään 80 autokuntaa. Ilmoittautumisia tuli lopulta 132.

– Erittäin tyytyväisiä olemme runsaslukuiseen osallistujien määrään ja sen myötä tulemme näkemään tasokasta kilvanajoa useissa sarjamme luokissa. Esimerkiksi VIRI- ja Senioreiden luokissa menestyksen eteen saa kilpailijapari tehdä kunnolla töitä, vuonna 2020 perustetun Suomen Autourheiluliiton nokkamies Marko Riihimäki kertoo tiedotteessa.

– Osakilpailuihin otetaan mukaan maksimissaan 200 kilpailijaparia ja näin myös sarjan ulkopuolisille kilpailijoille löytyy tilaa. Koronaviruspandemiasta huolimatta uskomme vakaasti, että meille kaikille on tulossa hieno kuuden osakilpailun mittainen kilpailukausi, Riihimäki lisää.

Kauden ensimmäinen osakilpailu on ohjelmassa 15. tammikuuta Juankoskella. Sarjan osakilpailut ajetaan Keski-Suomen ja Pohjois-Savon alueilla.

– Valitettavasti katsojien kausikorttien myynti jouduttiin jo aikaisemmin keskeyttämään, koska emme voineet taata pääsyä jokaiseen ajettavaan osakilpailuun, Riihimäki sanoo.

Katso R-Rallicupiin ilmoittautuneiden lista täältä.

Lue myös nämä