Al-Attiyah toi samalla historian toisen erämaarallien MM-sarjan osakilpailuvoiton Dacialle. Automerkki saavutti ensimmäisen ykköstilansa Marokko-rallissa viime lokakuussa. Abu Dhabin koitos on ollut vuosien saatossa Al-Attiyahille mieleen, sillä voitto oli miehelle jo viides kyseisestä kisasta.
Qatarilainen starttasi päätöspäivään niukassa 41 sekunnin johtoasemassa, mutta pystyi ajamaan kisan toisen etappivoittonsa, minkä myötä Al-Attiyah ja kartturi Edouard Boulanger nappasivat ykköstilan kahden ja puolen minuutin turvin ennen Toyotan brassikuski Lucas Moraesia. Kolmanneksi kilpailussa ylsi Toyotaa niin ikään edustava Seth Quintero.
– On todella hieno fiilis ja olen hyvin onnellinen voitosta. Puskimme kovaa tällä viikolla ja iso kiitos siitä tiimille. Tavoitteena oli voitto ja nousu MM-sarjan kärkeen, mikä tekee meille hommasta helpomman seuraavassa kilpailussa, Al-Attiyah kommentoi.
– Meillä on erinomainen auto ja tiimimme on vahva.
Al-Attiyahin tallikaverin, rallilegenda Sebastien Loebin kilpailu oli jälleen kehno. Loeb keskeytti kisan toiseksi viimeisellä etapilla keskiviikkona ja jäi ilman MM-pisteitä.
Loeb koki saman kohtalon myös erämaarallien MM-sarjan avauskoitoksessa, legendaarisessa Dakar-rallissa tammikuussa. Näin ollen Loebin mahdollisuudet mestaruuteen ovat jo käytännössä olemattomat, sillä sarjassa ajetaan vain viisi koitosta.
– Olen todella pahoillani Sebin puolesta. Tilanne on kuitenkin nyt tämä, ja minä olen onnellinen voitosta. Vaade kilpailussa oli tosi kova jokaisen kilpailijan osalta. Me teimme hyvää työtä viime päivinä, Al-Attiyah totesi.
Voittonsa myötä Al-Attiyah nousi MM-sarjan piikkipaikalle. Dakar-rallin voittanut saudikuski Yazeed Al-Rajhi jäi Abu Dhabissa sijalle 19, mutta on sarjassa toisena 23 pistettä Al-Attiyahia perässä. Moraes on puolestaan kolmantena kymmenen pistettä Al-Rajhin takana. Al-Attiyah on vienyt aavikkorallien MM-sarjan nimiinsä kolmella edellisellä kaudella.
Toyota Gazoo Racing johtaa ylivoimaisesti valmistajien sarjaa. Ero Al-Attiyahin ja Loebin edustamaan Dacia Sandridersiin on jo 70 pistettä. Kolmantena valmistajien sarjassa on M-Sport Ford.
Aavikkorallien MM-sarja jatkuu Etelä-Afrikassa toukokuussa. Sen jälkeen pisteistä kilvoitellaan vielä Portugalissa syyskuussa sekä Marokossa lokakuussa.
Abu Dhabi Desert Challenge, lopputulokset:
Sijoitus | Kuljettaja | Auto | Aika |
1. | Nasser Al-Attiyah | Dacia | 14.26.55 |
2. | Lucas Moraes | Toyota | +2.28 |
3. | Seth Quintero | Toyota | +11.56 |
4. | Juan Yacopini | Toyota | +29.53 |
5. | Mitch Guthrie | Ford | +31.02 |
6. | Guy Botterill | Toyota | +38.52 |
7. | Joao Ferreira | Mini | +46.40 |
8. | Dania Akeel | Taurus | +1.17.30 |