Pystyykö tuore Fordin-kuski taistelemaan rallin MM-tittelistä? ”Olemme etsineet koko elämämme tilaisuutta”

Craig Breen
Craig Breen. Kuva: M-Sport Ford
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Craig Breen pääsee ajamaan ensimmäistä kertaa täyden kauden rallin MM-sarjassa vuonna 2022.

Breen vietti viime vuodet Hyundailla, jonka kolmannella WRC-autolla hän ajoi yksittäisissä kisoissa. Kolmen kauden aikana irlantilaiskuskille kertyi Hyundai i20 WRC:llä yhdeksän MM-starttia, joista hän nappasi neljä palkintosijaa.

M-Sport Ford kaappasi lokakuussa Breenin riveihinsä kahden vuoden sopimuksella. Brittitiimi on kaavaillut, että Breen on tallin keihäänkärki, kun rallin MM-sarja siirtyy hybridiaikakaudelle ensi vuonna.

Breen, 31, ei ole piilotellut sitä, että hänen tavoitteenaan on saavuttaa rallin maailmanmestaruus.

– Emme olisi kirjoittaneet nimiä papereihin ja laittaneet kaikkea luottamustamme tähän ohjelmaan, jos emme olisi uskoneet pystyvämme taistelemaan maailmanmestaruudesta täällä, Breen kertoo Irlannin yleisradioyhtiö RTE:n haastattelussa.

Breen on testannut ja kehittänyt M-Sportin uutta Ford Puma Rally1 -hybridiautoa loppuvuoden aikana. Kuskin mukaan auto sopii hyvin hänen käteensä.

– Olemme etsineet koko elämämme tilaisuutta päästä havittelemaan mestaruutta. Uskomme, että täällä löytyy siihen työkalut, Breen luottaa.

Breen ja kartanlukija Paul Nagle päättivät Hyundai-uransa kolmeen peräkkäiseen palkintosijaan Viron, Belgian ja Suomen MM-ralleissa. Parivaljakon suunnitelmissa on jatkaa menestyksekkäällä tiellä Fordin ohjaamossa.

– Meillä on nyt tarvittavat työkalut ja ison tiimin tuki takanamme. Nyt meidän on tehtävä kovasti töitä ja uskottava siihen, että pystymme voittamaan ralleja, Nagle sanoo.

Rallin MM-kausi 2022 käynnistyy tammikuun puolivälin jälkeen Monte Carlon ikonisella kilpailulla, jossa WRC-tiimit kilpailevat ensimmäistä kertaa uusilla hybridikilpureillaan.

Katso alta kooste kauden 2021 päättäneestä Monzan MM-rallista.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,393476″ ap mute]

Lue myös nämä