Putsaako WRC-konkari jälleen pöydän Sardinian MM-rallissa? – ”Siihen pyrin myös tällä kertaa”

Hyundain espanjalaiskonkari Dani Sordo debytoi komeasti uuden Rally1-auton ratissa Portugalissa pari viikkoa sitten.
Dani Sordo
Dani Sordo avasi kautensa kolmannella sijalla Portugalissa. Kuva: Austral/Hyundai Motorsport GmbH
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Sordo ajoi kauden avauskilpailussa kolmanneksi lyöden viimeisellä erikoiskokeella Toyotan Takamoto Katsutan. Espanjalaiskuljettaja jatkaa Hyundain tehdastallin auton ratissa myös torstaina käynnistyvässä Sardinian osakilpailussa. Välimeren saarella Sordo on juhlinut voittoa jo kahdesti urallaan.

– Sardinian ralli on aina ollut minulle sopiva kisa ja tunnen siellä oloni luottavaiseksi. Tykkään sekä pätkistä että koko saaresta. Viime vuonna meillä ei ollut tuuria matkassa ja teimme pienen virheen, josta seurauksena oli ulosajo, Sordo kertaa.

– Sitä ennen pari edellistä kisaa menivät kuitenkin todella vahvasti, ja siihen pyrin myös tällä kertaa. Ei ole helppoa ajaa kahta kisaa näin lähekkäin, kun taukoni sitä ennen oli tosi pitkä. Olen silti äärimmäisen motivoitunut viikonlopun rallia varten.

Rajujen sorarallien spesialisti tietää, miten kilpuria pitää Sardinian pikataipaleilla käskyttää.

– Erikoiskokeet ovat erittäin kapeita ja ulkolinja voi olla todella liukas. Siksi onkin oltava fiksu ja varovainen, jotta pysyy ajolinjalla. Jos menee leveäksi, osuu helposti isoihin kiviin, Sordo valottaa.

– Normaalisti auton säätöjä on muutettava ensimmäisen ja toisen lenkin välillä. Ero pidossa on nimittäin todella suuri. Ensimmäisillä ajokerroilla pitoa ei ole juuri yhtään, mutta toisella lenkillä se onkin jo tosi hyvä.

Sordo juhli Sardiniassa voittoa vuosina 2019-20. Lisäksi kokenut espanjalainen on ollut palkintopallilla Citroenin ratissa jo kausilla 2006-07.

Vuoden 2006 jälkeen Sordo on ollut joka vuosi vähintään kerran palkintopallilla rallin MM-sarjassa.

Lue myös nämä