Pohjanmaan poliisilaitos tiedotti tiistaina, että se on aloittanut esitutkinnan viikonloppuna Pohjanmaa-rallissa sattuneesta onnettomuudesta.
Ralli alkoi traagisesti perjantai-iltana, kun 55-vuotias nainen sai surmansa ralliauton suistuttua ulos tieltä ensimmäisellä erikoiskokeella. Perjantain erikoiskokeet peruttiin onnettomuuden vuoksi.
Poliisin mukaan esitutkinnassa selvitetään, onko tapauksen yhteydessä jonkun syytä epäillä syyllistyneen kuolemantuottamukseen. Lisäksi poliisi tutkii, onko tapahtuman yleisöturvallisuus järjestetty asianmukaisella tavalla rallin yhteydessä.
Myös muut tapahtumaan liittyvät seikat selvitetään esitutkinnan yhteydessä.
Rallin SM-sarjaan kuuluvassa Pohjanmaa-rallissa ajettiin lauantaina kuusi erikoiskoetta, joilla nopeinta vauhtia piti Teemu Asunmaa.