Eerik Pietarisen ralli San Remossa ajetussa Italian mestaruussarjan osakilpailussa päättyi jo kolmannelle erikoiskokeelle. Volkswagenin takaripustus otti itseensä, ja hyvin alkanut kilpailu päättyi siihen.
Mukavan lisäkeikan kilpailuohjelmaansa saanut Pietarinen ja kartanlukija Antti Linnaketo lähtivät lauantai-illan yleisöerikoiskokeen jälkeen päättäväisenä sunnuntain seitsemän erikoiskokeen urakkaan.
Aamun ensimmäisellä, 11,7-kilometrisellä San Bartolomeon erikoiskokeella syntyi seitsemänneksi nopein aika, vaikka kaikki ei täydellisesti sujunutkaan.
– Auto tuntui hyvältä. Aloin jo hieman oppia sen metkuja sunnuntain ekalla pätkällä. Lähdössä stumppasin auton, mutta muutoin oli hieno ajaa, Pietarinen iloitsi.

Kisavauhti jäi kuitenkin lopulta mittaamatta, sillä jo seuraavalla erikoiskokeella pienen pieni ajovirhe keskeytti suomalaiskaksikon matkan.
– EK3 lopussa taittui oikea takarengas alle osuttuamme tiukassa vasurissa kanttikiveen.
Pietarinen lähti ralliin ilman aiempaa kokemusta Volkswagenin R5-autosta, joka kuitenkin tuntui heti osuvan mukavasti käteen.
– Moottorissa on enemmän voimaa kuin vanhassa Skodassa, minkä lisäksi Volkkaria on tarkempi ajaa, vertaili Pietarinen.