Kouvolassa lauantaina ajettu rallin SM-sarjan osakilpailu päättyi tuusulalaisen Eerik Pietarisen voittoon. Tällä kaudella jo kolme voittoa ottanut Pietarinen on ollut hurjassa iskussa tällä kaudella, sillä hän johtaa SM1-luokkaa peräti 46 pisteellä.
Pietarinen sai tällä kertaa kuitenkin todella kovan kirittäjän Suomen rajojen ulkopuolelta, sillä venäläinen nuori kuljettajalupaus Nikolai Grjazin johti rallia ensimmäisten viiden erikoiskokeen ajan.
– Grjazin meni alkuun tosi kovaa ja aamupäivä ei ollut muutenkaan meiltä paras mahdollinen suoritus. Ei ollut ehkä ihan täyttä luottoa tekemiseen, Pietarinen analysoi.
Kuudes erikoiskoe koitui Grjazinin kohtaloksi ulosajon muodossa. Sen jälkeen Pietarinen otti tahtipuikon tiukkaan otteeseensa, eikä luopunut siitä enää missään vaiheessa.
– Loput pätkät oli sitten aika turvallista ajaa, ei tarvinnut sen enempää yrittää, kun suurin kisapaine putosi pelistä pois. Kesäkausi alkoi nyt tuloksellisesti tavoitteiden mukaisesti, joten kyllä tässä tyytyväinen voi olla, Pietarinen myhäili.
Rallin SM-sarja jatkuu kauden viidennellä osakilpailulla Seinäjoella 15.-16. kesäkuussa, kun vuorossa on Pohjanmaa-ralli. Edes muhkea piste-ero ei saa Pietarista lähtemään varmistelumielessä seuraavaan kilpailuun.
– Avoimin mielin lähdetään Seinäjoelle. Katsotaan, jos päästäisiin ajamaan vähän enemmän testiäkin tässä välissä. Tarkemmin siellä täytyy kuitenkin ajaa ja toivottavasti Grjazin on siellä myös mukana, niin saadaan hyvä kilpailu, vaikka toki kovia kuskeja on liuta muitakin, Pietarinen ennakoi.
SM1-luokan SM-pisteet 4/7 osakilpailun jälkeen:
1. Eerik Pietarinen 99 2. Marko Mänty 53 3. Emil Lindholm 51 4. Teemu Asunmaa 48 5. Tomi Tukiainen 27