Rallin MM-sarjan villille huhulle tyrmäys – Solbergeilla silti uudet viritykset kehitteillä

Oliver Solberg sai lähtöpassit Hyundain WRC-tallista lokakuussa. Nuoren kuljettajan tulevaisuudesta on esitetty
Petter ja Oliver Solberg
Petter ja Oliver Solberg. Kuva: Petter Solberg media office
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Solberg nähdään isolla todennäköisyydellä MM-sarjassa myös ensi kaudella, siitä isä Petter Solberg pitää varmasti huolen. Vuoden 2003 maailmanmestari kuitenkin epäilee, että ensi kaudella hänen poikansa on tyytyminen pienemmän luokan kalustoon.

– Ei ole kyse siitä, että ajammeko MM-sarjassa R5-autolla. On kyse siitä, että haluamme ajaa mahdollisimman monta rallia. Oliverilla on muutamia vaihtoehtoja. Nyt pitää valita se oikea, isä-Solberg sanoo Värmlands Folkbladet -lehdessä.

Viime viikolla mediassa levisi huhu, jonka mukaan Solbergit ja Hyundailta itse lähtenyt Ott Tänak olisivat puuhaamassa yksityistallia energiajuomajätti Monsterin tuella. Ilmeisesti asian suhteen on käyty keskusteluja, mutta Petter Solberg kumoaa huhut ainakin ensi vuoden osalta.

Oliver Solbergille puuhaillaan omaa tiimiä nimenomaan MM-sarjan WRC2-luokkaan ensi vuodeksi.

– Olisihan se ollut hienoa ajaa yhdessä Tänakin kanssa, mutta Fordilla ei ole mahdollisuutta tehdä investointia (yksityisestä WRC-tallista) yhdessä meidän kanssamme, ikävä kyllä. Sitten on parempi mennä yksi porras alaspäin, Petter Solberg summaa ruotsalaislehdessä.

– Tavoitteena on ajaa 10-13 MM-rallia ja voittaa WRC2-luokan mestaruus. Pitää kuitenkin muistaa, että Oliver on vasta 20-vuotias. Kisojen määrä riippuu siitä, kuinka paljon saamme sponsoreita.

Isä-Solbergilla on myös muutama valittu sana sanottavanaan Hyundain WRC-tallin toiminnasta. Aiemmin rallimestari on kuvaillut shokiksi tiimin päätöstä pistää hänen poikansa pihalle.

– Uskon, että kaikki ymmärtävät, miten paha tilanne on, kun Ott Tänak lopettaa tallissa ottaen huomioon hänen palkkansa. Hän ei vain kestänyt enempää, Solberg pyörittelee.

– Kun tiimipomo (Andrea Adamo) jätti tallin, kaikki meni hulluksi. Vuosi on ollut kaikkea muuta kuin hyvä.

Lähde: Värmlands Folkbladet

Katso alapuolelta Japanin MM-rallin parhaat palat.

Lue myös nämä