Rallicrossin SM-kauden kolmas osakilpailu tarjosi viihdettä koko rahan edestä, kun karavaani siirtyi Botniaringin täysin uudelle rallicross-radalle Jurvaan.
SuperCar-luokan finaalissa voittoon ajoi Ari Perkiömäki, joka ampaisi kärkeen jo startissa. Paikka pysyi varmalla suorituksella koko finaalin ajan, ja näin Ford-kuljettaja pääsi juhlimaan kauden toista voittoaan. Perkiömäki nousi samalla sarjan piikkipaikalle ennen kolmanneksi ajanutta Mikko Ikosta.
– Pikkusen meni hukkaan alkuerissä pisteitä, mutta semeihin saatiin auto säätöön ja mies iskuun, Perkiömäki kertasi alkupäivän tapahtumia.
– Hyvä päivä oli lopulta, vaikka finaali oli aika haastava heti lähtöviivalta asti. Kärkeen pääsin, mutta eroa ei saanut juurikaan pois ja täysillä sai painaa loppuun asti, Perkiömäki totesi lopuksi.
Toiseksi SuperCar-luokassa ajoi Riku Tahko, jolle tämä oli kauden kolmas palkintokorokesijoitus. Tahkon suoritus ehdittiin hylätäkin jo kahden mustavalkoisen lipun vuoksi, mutta hetken tarkistelun jälkeen toinen näistä peruttiin ja mies sai lopulta pitää sijoituksensa.
SRC-luokan finaali tarjosi draamaa ja jopa hieman kauhistuttaviakin hetkiä. Voittoon ajoi sarjakärjessä majaileva Joni-Pekka Rajala, joka piti kärkipaikkaa hallussaan starttiviivalta lähtien. Lähes koko finaalin ajan toisena ollut Henri Haapamäki oli valmis taistelemaan jopa voitosta Rajalan kanssa, mutta miehen auto syttyi palamaan vain kierros ennen maalia ja edessä oli väistämättä keskeytys.
Haapamäki selvisi tilanteesta säikähdyksellä, ja palo saatiin sammutettua pikaisesti. Tämän johdosta kakkoseksi nousi sarjan toista sijaa hallussan pitävä Mika Perttula, ja kolmas oli Antti Suutarinen.
– Satsasin kaikki lähtöön ja pääsinkin hyvin Henkan rinnalta sen eteen. Sillä taisi sitten mennä moottori siinä, joten lopussa pääsin rauhassa ajamaan voittoon, Rajala kertoi.
– Rata oli ihan hyvä, vaikka vähän pettikin muutamassa kohdassa sora-osuuksilla. Paikkanahan tämä on oikein mainio ja pienillä muutoksilla tästä tulee vielä oikeinkin hyvä rata, kommentoi Rajala lopuksi.
Autokrossi-luokassa tahtipuikkoa helutteli alkukauden tapaan Juha Rytkönen. Hän on voittanut tällä kaudella kaikki 15 lähtöä, eikä pysäyttäjää ole vieläkään löytynyt. Erityisesti Rytkösen vauhdista kertoo se, että hänen kierrosajat pyörivät jatkuvasti jopa SuperCar-luokan kärjen tuntumassa.
– Finaalissa sain oman ajorytmin heti päälle ja en oikein tiedä, miksi tämä vauhti on nyt niin hyvä – kai se on tuo auto sitten, luokkaa ylivoimaisesti dominoinut Rytkönen naurahti.
– Mestaruuden kannalta näyttää hyvältä, mutta ei se kestä kuitenkaan ajaa nollatulosta tähän väliin. Täytyy jatkaa finaalitahdissa loppuun asti, Rytkönen päättää.
Toiseksi luokassa ajoi kahden SM-mitalin jahdissa oleva Joni-Pekka Rajala ja kolmas oli upean taistelun päätteeksi Kari Piira.
Crosskart-luokan osalta kyseessä oli vasta kauden toinen osakilpailu. Voittoon ajoi Leevi Lassila ennen sarjan piikkipaikkaa pitävää Valtteri Koskea. Kolmas oli sarjapisteissä toisella sijalla majaileva Aatu Matikainen.
Rallicrossin SM-sarja jää nyt reilun kuukauden mittaiselle tauolle. Kauden neljäs osakilpailu ajetaan 11. elokuuta Murtoharjun moottoriradalla Jalasjärvellä.