Kokeneen Viinikan kanssa on tarkoitus tehdä selvää kartanlukijan perusvarusteista, ja mitä on syytä ottaa huomioon, kun valmistautuu kilpailuihin. Haastattelun toisessa osassa sukelletaan myös nuotituksen sekä nuottien kehittämisen saloihin.
Karttureilla on lukuisia tapoja varustautua, eikä ole olemassa yhtä oikeaa tapaa. Nyt kuitenkin selvitämme, mikä on välttämätöntä ja mikä puolestaan hyödyllistä – muttei pakollista.
– Nuottivihko, lyijykynä ja kumi ovat se perushomma, mistä lähdetään liikkeelle. Muut asiat tulevat oman mieltymyksen mukaan.
– Itse käytän vihkossa lisäksi korostusväriä sellaisiin kohtiin, joissa pitää lukea putkeen. Korostan nuotteihin sen alleviivauksen. Lisäksi korostan huomiot. Huomioväri pomppaa hyvissä ajoin silmään, joten näen ajoissa, että on tulossa joku tarkka paikka, Viinikka kertaa.
Kuulostaa yksinkertaiselta. Mennään hieman syvemmälle näihin perusteisiin, ja selvitetään, millainen on hyvä nuottivihko.
– Olen käyttänyt oikeastaan THR:n vihkoja. Sivun kiilto on itsessään ainoa työhön vaikuttava asia. Tykkään THR:n vihkoista, koska niissä on ruudut. Se auttaa kirjoittamaan tarkemmin.
Iso osa kartanlukijan työtä tehdään nuotituksen lomassa tai nuottipäivien jälkeisinä iltoina, kun nuottivihkoa siistitään helppolukuisemmaksi. Siinä helpottavana tekijänä ovat tietynlaiset nuottivihkot.
– Tykkään, että vihkossa on irtoavat kierteet. Tästäkin vihkosta olen ottanut turhat sivut pois. Se helpottaa, kun voi kirjoittaa vain tarvittavat sivut uusiksi, eikä koko vihkoa. Pienet korjaukset teen kumittamalla.
Kartanlukijan kynä ei tyypillisesti ole ihan tavallinen lyijytäytekynä. Yleisimmin kartturit käyttävät jopa kahden millimetrin lyijyä. Yksi kynävalmistaja tuntuu olevan ylivoimaisesti suosituin, ja sitä Viinikkakin käyttää.
– Olen tykännyt Staedtlerin kynistä. Muistaakseni minulla on nyt 1,2 millimetrin lyijy. Ohuimmillaan olen kokeillut 0,7 mm:n lyijyä, mutta se on liian terävä. Tuntuu, että se tarttuu sivuun.
Perinteisiä puisia kyniäkin näkee, mutta suurin osa karttureista luottaa lyijytäyteversioon. Kumipuolella nähdään vaihtelua senkin edestä.
On olemassa erilaisia ”kumikyniä”, mutta tällä puolella perinteisyys vie useammin voiton. Tuntuma on tärkeää, ja oikean kumin löytymiseen vaikuttaa sekä vihkon että lyijyn tyyppi. Viinikka vannoo perinteisen, jo peruskoulusta tutun pyyhekumin nimeen.
– Tämä kumihomma on ehkä suurin itselleni. Olen tykännyt näistä tavallisista koulukumeista, joita löytyy Suomalaisesta Kirjakaupasta. Näitä menee jossain MM-rallissa joskus yksi kumi päivässä. Nämä ovat hyviä kumeja – monet kumit jättävät mustaa tai repivät paperia.
Nyt kun perusteet on löydetty, voidaan tutustua hieman tarkemmin Viinikan penaalin sisältöön.
– Lisäksi täältä löytyy puikkoliimaa, vaihtolyijyjä, mustekynä sekä rannekellon ja rengaspainemittarin varapattereita. Meillä on sähköinen rengaspainemittari käytössä. Roope on rengaspaineista niin tarkka, ettei hän anna minun edes tarkastaa sitä. En tiedä oikeasti – se on jäänyt vain tavaksi, minä teen sitten muuta valmistautumista sillä aikaa.
Mutta miksi ihmeessä kartanlukija tarvitsee liimaa?
– MM-ralleissa, ja muissa ulkomaan ralleissa, erityisesti Italiassa, on tapana, että tiekirjaan tulee tosi usein jopa uusia sivuja. Tulostaa vain uuden sivun ja liimaa vanhan päälle. Näin ei tarvitse kaikkea kirjoittaa uudestaan.
Kaksi kelloa
Vaimoni käsilaukku tuntuu usein loputtomalta, ja vain perustarvikkeita mukana kantaneelle kartturille ammattikartturin penaalin varustemäärä tuntuu lähes yhtä päättymättömältä.
– Lisäksi on tavallinen yhdeksän voltin patteri ja otsalamppu. Otsalampussa on irtoava lamppuosa, jonka kiinnitän nippusiteellä turvakaareen varavaloksi. Yhdeksän voltin patteri on tärkeä, koska kypäräpuhelinyksikön pattereita saa usein vaihtaa.
– Lisäksi minulla on aina mukana monitoimityökalu. Toyotassa (GR Yaris Rally 2) tällä voi hyvin säätää iskarin säätöjä. Tällä pystyy säätämään ”reboundia”. Lisäksi Toyotan keulassa on puskurissa sellainen muovi, joka alkaa herkästi raahaamaan maata. Varsinkin talvella se heittää lunta koko ajan keulalle. Olemme pätkien välissä tällä Leathermanin sahalaitapuukolla sahanneet sellaisiakin irti, eikä mennyt montaa kymmentä sekuntia.
Karttureiden varusteissa useimmiten maallikko kiinnittää huomiota molemmissa käsissä oleviin rannekelloihin. Viinikan mielestä yhdelläkin pärjäisi, mutta varmuus tuo mielenrauhaa.
– Minulla on kaksi rannekelloa. Käytän aktiivisesti vain toista, ja toinen on vain varakellona mukana. Kaikilla on kännykkä nykyään taskussa, niin yhdelläkin pärjäisi.
Kaiken muun lisäksi Viinikka nostaa pöydälle tavallisen älypuhelimen. Kotimaan ralleissa sellaista ei tarvitse, mutta MM-ralleissa se osoittautuu hyödylliseksi.
– Kyllä MM-ralleissa on hyvä olla mukana erillinen puhelin. Nuotitusajan seuranta tehdään puhelinsovelluksella. Yleensä sieltä voi myös vuokrata puhelimen, ja periaatteessa voisi myös omalla puhelimella tehdä, mutta meillä on oma puhelin sitä varten. Puhelimen näytön on oltava pätkällä aina päällä, että seuranta toimii, joten jos joku vaikkapa soittaa, niin seuranta katkeaa.
Muut ajovarusteet ovat kartanlukijalla samanlaiset kuin kuljettajalla, lukuun ottamatta ajohanskoja, joita kartturi ei voi työssään käyttää. Ajopukuun kuuluu tulenkestävä aluskerrasto, johon kuuluu sukat, alushousut ja -paita sekä kypärähuppu.
Kansainvälisissä kilpailuissa aluskerrastoon kuuluu myös luokitellut alushousut, joten tavalliset Aku Ankka -bokserit voi jättää kotiin näistä ralleista. Näkyvät osat ajopuvusta ovat luokitellut kengät, haalari, HANS-niskatuki sekä kypärä.
– En ole mitenkään vannoutunut tiettyyn varustevalmistajaan. Stilon kypärä minulla on ollut aina, ja varsinkin nyt Raution tiimissä olemme menneet OMP:n ajovarusteilla. Nämä ovat makuasioita, Viinikka sanoo.
Rallit.fi julkaisee myöhemmin viikonloppuna Anssi Viinikan haastattelusta toisen osan, jossa perehdytään nuotituksen ja nuotin kehittämisen saloihin.
Lue Penkalta kartturiksi -juttusarjan kaikki julkaistut osat täältä.
