Ott Tänakin pitkä kuiva kausi poikki – Kalle Rovanperälle tärkeä torjuntavoitto ja isot lisäpisteet

Hyundain Ott Tänak pääsi pitkästä aikaa juhlimaan rallin MM-sarjan osakilpailun voittoa, kun hän ajoi ykköseksi sunnuntaina päättyneessä Sardinian MM-rallissa.
Ott Tänak
Ott Tänak. Kuva: Austral/Hyundai Motorsport GmbH
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Tänakin tie kohti voittoa helpottui jo lauantaiaamuna, kun perjantain jälkeen kisaa johtanut Toyota-kuljettaja Esapekka Lappi ajoi ulos. Virolaistähti kuittasi voiton lopulta reilun minuutin turvin ennen M-Sport Fordin Craig Breenia.

Tänak päätti Sardiniassa pitkän kuivan kautensa. Hän oli voittanut edellisen kerran Rovaniemellä helmikuussa 2021.

– Tämä oli haastava kisa. Olen erittäin tyytyväinen, etenkin kaikkien mekaanikkojen puolesta. He ovat tehneet hyvää työtä, Hyundaille kauden avausvoiton tuonut Tänak kiitteli.

Hyundai kuittasi ison pistepotin Välimeren saarelta, kun Dani Sordo ajoi toisessa perättäisessä kilpailussaan kolmanneksi. M-Sport Fordin Pierre-Louis Loubet kuittasi puolestaan nelossijan, joka on hänen paras tuloksensa MM-sarjassa.

MM-sarjaa johtava Kalle Rovanperä otti tärkeän torjuntavoiton ajettuaan viidenneksi. Rovanperä kärsi huomattavasti ensimmäisestä lähtöpaikastaan perjantain erikoiskokeilta, mutta sai kuitenkin hyvän pistepotin matkaansa.

Rovanperä nappasi hyvät lisäpisteet kilpailun päättäneeltä Power Stage -erikoiskokeelta. Puuppolalainen oli pätkän kakkonen Hyundain Thierry Neuvillen jälkeen, mistä hänet palkittiin neljällä pisteellä. Rovanperä on ollut tämän kauden Power Stageilla kolmesti ykkönen ja kahdesti kakkonen.

Rovanperä kasvatti MM-pistejohtoaan, sillä kisaan MM-sarjan kakkosena startannut Neuville joutui keskeyttämään lauantaina. Rovanperällä on nyt taulukossa 55 pisteen etumatka Neuvilleen. Tänak nousi sarjassa kolmanneksi belgialaisen tallitoverinsa kantaan.

– Tärkeintä on se, että saimme täältä enemmän pisteitä kuin Thierry, Rovanperä tiivisti.

Toyota jäi ensimmäistä kertaa lähes kolmeen vuoteen ilman palkintosijaa rallin MM-sarjan osakilpailussa. Edellisen kerran Toyota-kuljettajaa ei nähty palkintokorokkeella Turkin rallissa vuonna 2019.

Toyota-kuljettajista Elfyn Evans keskeytti peräti kahdesti Sardiniassa. Walesilaisen tilanne MM-sarjassa on jo lähes toivoton, sillä hän on peräti 81 pisteen päässä tallitoveristaan Rovanperästä.

Venäläiskuljettaja Nikolai Grjazin otti Sardiniassa WRC2-luokan voiton ennen espanjalaista Jan Solansia. M-Sport Fordin Jari Huttunen sijoittui luokassa kolmanneksi.

– Tulos on hyvä, mutta meillä oli viikonlopun aikana kaksi rengasrikkoa, joiden vuoksi menetimme paljon aikaa. Muuten kaikki meni hyvin, yleiskilpailussa kymmenenneksi sijoittunut Huttunen sanoi.

Ensimmäistä kertaa Rally2-luokituksen Skodalla MM-sarjassa kilpaillut Sami Pajari ajoi WRC2-luokassa viidenneksi ja Eerik Pietarinen kuudenneksi.

Rallin MM-sarja jatkuu kolmen viikon kuluttua juhannusviikonloppuna, kun pisteistä ajetaan Kenian Safari-rallissa.

Katso alta kooste Sardinian MM-rallin lauantai-iltapäivän erikoiskokeista. Kilpailun tulokset ovat videon alla.

Sardinian MM-rallin tulokset EK21/21 jälkeen:

 1. Ott Tänak        Hyundai 3.10.59,1
 2. Craig Breen      Ford      +1.03,2
 3. Dani Sordo       Hyundai   +1.33,0
 4. P-L Loubet       Ford      +2.09,4
 5. Kalle Rovanperä  Toyota    +3.02,8
 6. Takamoto Katsuta Toyota    +4.02,6
 7. Gus Greensmith   Ford      +5.23,6
 8. Nikolai Grjazin  Skoda     +7.37,7
 9. Jan Solans       Citroen   +8.05,7
10. Jari Huttunen    Ford      +8.10,8
11. Chris Ingram     Skoda     +8.16,6
12. Sami Pajari      Skoda     +9.16,2
13. Eerik Pietarinen VW       +10.14,5

Sardinian MM-rallin EK-aikataulu (Suomen aikaa):

Torstai 2.6.

10.01 Testierikoiskoe: Olmedo (3,53 km)
19.08 EK1: Olbia - Cabu Abbas (3,23 km)

Perjantai 3.6.

08.01 EK2: Terranova 1 (14,19 km)
09.01 EK3: Monti di Alà e Buddusò 1 (24,70 km)
10.46 EK4: Terranova 2 (14,19 km)
11.46 EK5: Monti di Alà e Buddusò 2 (24,70 km)
14.35 Huoltotauko (40 min)
16.18 EK6: Osilo - Tergu 1 (14,63 km)
17.01 EK7: Sedini - Castelsardo 1 (13,26 km)
18.48 EK8: Osilo - Tergu 2 (14,63 km) *PERUTTU
19.31 EK9: Sedini - Castelsardo 2 (13,26 km) *PERUTTU

Lauantai 4.6.

08.46 EK10: Tempio Pausania 1 (12,03 km)
09.46 EK11: Erula - Tula 1 (15,27 km)
11.31 EK12: Tempio Pausania 2 (12,03 km)
12.31 EK13: Erula - Tula 2 (15,27 km)
14.38 EK14: Coiluna - Loelle 1 (21,60 km)
15.46 EK15: Monte Lerno di Pattada 1 (17,01 km)
17.08 EK16: Coiluna - Loelle 2 (21,60 km)
18.16 EK17: Monte Lerno di Pattada 2 (17,01 km)

Sunnuntai 5.6.

09.10 EK18: Cala Flumini 1 (12,55 km)
10.08 EK19: Sassari - Argentiera 1 (7,10 km)
12.00 EK20: Cala Flumini 2 (12,55 km)
13.18 EK21: Sassari - Argentiera 2 (7,10 km) *Power Stage

Lue myös nämä

  • Uusimmat