Tänak ei kuitenkaan ollut aivan huikeassa lennossa perjantaiaamupäivän erikoiskokeilla. Virolainen on rallissa kolmantena 6,2 sekunnin päässä kilpailua johtavasta Toyotan Elfyn Evansista.
Tänakin mukaan hän ei ole vielä täysin sinut Hankookin uusien renkaiden kanssa.
– Odotukset saattoivat olla hieman korkeammalla kuin mihin lopulta ylsimme. Yksi tärkeimmistä asioista on renkaisiin tottuminen. Olosuhteet eivät olleet yhtä tasaiset kuin aiemmin, vaan ne vaihtelivat enemmän.
– Silti meidän pitäisi pystyä sopeutumaan paremmin. Meidän pitää ottaa tämä huomioon huomistakin varten, sillä toinen lenkki ajetaan hyvin erilaisissa olosuhteissa, Tänak kertoi.
Tänak yrittää löytää huoltotauolla autoonsa säädöt, jotka istuvat paremmin uusiin renkaisiin.
– Toivottavasti ajaminen alkaa sujua sitä kautta paremmin. Katsotaan, miten käy. Meidän täytyy ehdottomasti tehdä jotain huomisaamuksi, jotta olemme paremmassa iskussa. Nyt täytyy kuitenkin ensin katsoa, mitä iltapäivällä on tehtävissä, Tänak suunnitteli.
Tänakin tallikaveri ja hallitseva maailmanmestari Thierry Neuville tuskaili samankaltaisten ongelmien kanssa. Neuville kertoi kamppailleensa aliohjauksen kanssa aamupäivän kolmella erikoiskokeella.
– Yritimme parantaa auton säätöjä, ja ehkä muutos ei ollut vielä riittävä, mutta tunne on ollut parempi ja parempi jokaisella erikoiskokeella. Olosuhteisiin täytyy sopeutua, sillä tie muuttuu jatkuvasti. Samalla pyrin löytämään paremman tuntuman renkaaseen, joka ei ole vielä kovin mahtava – mutta se ei ole mikään yllätys, totesi Neuville, joka on rallissa kuudennella sijalla 19,5 sekunnin päässä kärjestä.
Hyundai-kuljettajista kisassa parhaana on Adrien Fourmaux, joka on Tänakin edellä kakkossijalla ennen iltapäivän erikoiskokeita.