Painetta Rovanperän niskaan! Ott Tänakin luottomieheltä kovaa puhetta – ”Hänen vauhtinsa vain paranee”

M-Sport Fordin rallitalliin täksi kaudeksi siirtyneen Ott Tänakin kauden aloitus on ollut varsin mainio.
Ott Tänak
Ott Tänak. Kuva: M-Sport Ford WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Monte Carlossa Tänak oli kaukana kärkivauhdista, mutta nappasi kohtuullisen viidennen sijan sekä neljä pistettä kisan päättäneeltä Power Stage -erikoiskokeelta. Ruotsin MM-rallista Tänak puolestaan nappasi jo voiton.

– Viime vuonna Ruotsin jälkeen Ottilla oli viisi pistettä, mutta hän ylsi silti toiseksi loppupisteissä. Nyt hänellä on jo 41 pistettä. Toki kausi on pitkä ja paljon voi tapahtua ennen Japanin rallia, mutta me teemme kaikkemme, että hän voi saada maksimisuorituksen jokaisesta kisasta, virolaiskuskin pääinsinööri Jamie McMillan sanoo Speedcafe-sivustolla.

– Pitää myös muistaa, että Ott opettelee yhä uutta autoa, kun taas hänen pahimmat kilpailijansa ovat ajaneet autollaan jo vuoden. Luonnollisesti uskomme, että hänen vauhtinsa vain paranee kauden edetessä, kun hän oppii paremmin, mitä autollamme voi tehdä. Siinä mielessä alkukausi on ollut lupaava, McMillan jatkaa.

Seuraavassa MM-rallissa maaliskuussa Meksikossa Tänak joutuu epäkiitolliseen tehtävään, kun hän joutuu MM-sarjan johtajana auraaman tietä sorakisassa.

– Emme voi odottaa häneltä liikoja Meksikossa lähtöpaikan vuoksi, koska perjantai tulee olemaan hyvin vaikea hänelle. Kroatiasta (huhtikuussa) eteenpäin hän voi todella hyökätä. Olemme tehneet paljon töitä Tänakin kommenttien perusteella auton suorituskyvystä asvaltilla. Toivomme, että olemme myös kehittyneet ja voimme Kroatiasta alkaen todella keskittyä hänen MM-taistoonsa, insinööri kertoo.

Tänak on sanonut monesti, että hän puskee yksityistiimiä äärirajoille, mutta kova työ on jo kertaalleen palkittu. Isoja kehitysaskelia on vaikea saada aikaiseksi lyhyellä aikavälillä, mutta M-Sportilla uskotaan, että tarpeeksi työkaluja on olemassa, jotta virolaiselle saadaan juuri hänen toivomansa auto.

– Hän ei ole ollut vielä ihan sinut auton kanssa, ja sen kanssa me kamppailimme koko viikonlopun Ruotsissa. Meillä ei kuitenkaan ole kisan aikana hirveästi työkaluja asioiden parantamiseksi kuten joskus aiemmin. Ruotsin kisa oli iso työvoitto, McMillan summaa.

– Opimme koko ajan uusia asioita Ottin kanssa. Kaikkiin asioihin ei ole olemassa nopeaa ratkaisua, joten meidän piti tehdä suunnitelma, jotta voimme parantaa vähän pidemmällä aikavälillä. On erittäin hienoa, että Ott johtaa MM-sarjaa, vaikka hän ei vielä ole tuntenut oloaan täysin luottavaiseksi autossa.

Katso alapuolelta Ruotsin MM-rallin parhaat palat.

Lue myös nämä