Ott Tänakin kartanlukijan piti tyydyttää kilpailuviettiä erikoisilla tavoilla koronatauon aikana

Martin Järveoja
Martin Järveoja. Kuva: Fabien Dufour/Hyundai Motorsport GmbH
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallin MM-sarjan puolustava maailmanmestari, kartanlukija Martin Järveoja on kertonut kuulumisiaan autoliike Topauton blogissaan.

Ott Tänakin rinnalta tuttu Järveoja kaipaa jo kipeästi takaisin tositoimiin, sillä koronatauko on rallin MM-sarjassa venynyt jo yli kolmen kuukauden mittaiseksi.

– Olen miettinyt monta kertaa tauon aikana, että miten kartturi pystyy pitämään lajitaitoa yllä, kun ralleja ei ajeta. Lyhyt vastaus on, että ei mitenkään. Voisin toki lukea nuottia simulaattorissa, mutta oikea ralli on niin arvaamatonta ja mukana on niin monta eri tekijää, että ei siitä olisi mitään hyötyä, Järveoja kirjoittaa.

– Ensimmäiset puolitoista kuukautta menivät aika tavalla levon merkeissä. En ole ollut kotona yli kahta viikkoa viimeiseen kolmeen vuoteen. Olikin aluksi mukava ottaa jalkaa kaasulta ja nauttia tilanteesta. Siinä mielessä tämä aika on tehnyt hyvää.

Tänak ja Järveoja joutuivat melkoiseen pyöritykseen kauden avanneessa Monte Carlon rallissa debyyttikisassaan Hyundailla. Juttu jatkuu videon jälkeen.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,316417″ ap mute]

Pikku hiljaa kilpailijan vietti kuitenkin nosti päätään myös Järveojalla.

– Olen aika voitonjanoinen ihminen ja nyt ralli ei tyydyttänyt sitä tarvetta. Kilpailua tulikin sitten kaikenlaisista asioista. Kilpailua oli nukkumisesta, kokkaamisesta, pukeutumisesta, legojen rakentamisesta ja saunomisesta. Saunahommasta tulikin aika maraton, sillä kävin siellä 55 päivänä putkeen, Järveoja naurahtaa.

– Vähitellen kuitenkin se kilpailunhalu jalostui treenaamiseksi. Viimeksi olen harjoitellut yhtä paljon, kun kilpailin vielä judossa. Olen juossut pyöräillyt ja käynyt myös judomatolla.

Järveoja oli ennen ralliuraansa Viron judomaajoukkueessa. Rallitähti onkin koronatauon aikana harjoitellut nykyisen maajoukkuetähden Martin Padarin kanssa. Viime viikolla Järveoja pääsi pitkästä aikaa WRC-autoon, kun Hyundai testasi kalustoaan Keski-Suomessa.

Kilpailutauko Tänakilla ja Järveojalla päättyy ensi viikonloppuna ajettavassa Viru-rallissa. Hyundai-tähdet ovat mukana myös Italiassa ajettavassa Rally di Albassa 1.-2. elokuuta. Seuraavana viikonloppuna kaksikon on määrä osallistua kotimaassaan Rally Dirtfishiin.

Lue myös: Ott Tänakille ja Thierry Neuvillelle lisää rallihommia WRC-auton ratissa

Lue myös nämä