Vasta toista kertaa Fordin Rally1-autolla kilpaillut Sesks oli huikeassa vauhdissa kotirallissaan ja oli kiinni kolmostilassa ennen viimeistä erikoiskoetta. Sesksin ajamaan Ford Puma Rally1 -autoon iski kuitenkin vika Power Stagella, jonka vuoksi hän putosi palkintosijoilta seitsemänneksi.
Sesksin epäonnen johdosta virolaiskuljettaja Tänak nousi lopputuloksissa kolmanneksi. Tänak oli ensimmäisten joukossa lohduttamassa Sesksiä, kun pettynyt latvialaistoivo oli saapunut maaliin.
Rallin jälkeen pidetyssä lehdistötilaisuudessa Tänak lausui isoja sanoja vierellään istuneelle Sesksille.
– Tämä oli hieno kilpailu ja siitä on kiittäminen tätä paikallista supertähteä. Jokainen alue tarvitsee oman supertähtensä. Hän oli täällä mukana ja teki hienon esityksen. Se on valitettavaa, ettei tämä päättynyt niin hyvin kuin odotimme, Tänak sanoi.
– Sanoin Martinsille jo aiemmin, että nyt tämä on rankkaa ja maistuu paskalle, mutta tämä on hyvä kokemus ja tekee sinusta vain vahvemman ja nälkäisemmän. Olen varma, että hän nousee tästä takaisin ylös, Tänak lisäsi Sesksin kuunnellessa tarkkaan vierellä.
Sesks sai kehuja myös lajin kahdeksankertaiselta maailmanmestarilta Sebastien Ogierilta, joka sijoittui toiseksi historian ensimmäisessä Latvian MM-rallissa.
– Pitää jälleen onnitella häntä. Puolassa hän onnistui yllättämään kaikki ja näyttämään taitonsa. Hän oli täällä todella vahva. Itse asiassa tällä kertaa tämä ei ollut enää yllätys, sillä odotimme hänen olevan vahva, Ogier suitsutti.