Ott Tänakilta suoraa puhetta: ”Toyotan tapa ei ole ollut täysin väärä”

Hyundain kuljettajia ei ole vielä täysin lyöty lukkoon rallin MM-kautta 2025 varten.
Ott Tänak
Ott Tänak. Kuva: Romain Thuillier/Hyundai Motorsport GmbH
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Hyundailla on toki jo kaksi merkittävää kuljettajasopimusta ensi vuodelle. Ott Tänak jatkaa tiimin kuljettajana, ja hiljattain talli julkisti myös toisen tähtikuskinsa Thierry Neuvillen yksivuotisen jatkosopimuksen.

Hyundain kolmannen auton yllä on vielä kysymysmerkkejä. Viime vuosina Hyundai on kierrättänyt kolmosautossaan useampia kuljettajia – esimerkiksi tänä vuonna Esapekka Lappi, Andreas Mikkelsen ja Dani Sordo ovat vuorotelleet ratin takana.

Mahdollista on, että ensi vuonna Hyundai siirtyy kolmen vakituisen kuljettajan kokoonpanoon. Spekulaatioissa Neuvillen ja Tänakin rinnalle on soviteltu M-Sport Fordilla loistavaa kautta ajavaa Adrien Fourmaux’ta. Mutta talli ei ole vielä lyönyt lukkoon suunnitelmiaan.

Hyundain virolaisstara Ott Tänak kertoi oman kantansa asiaan yhteistyökumppaninsa VivatBetin haastattelussa.

– Nykyinen systeemi saattaa olla hieman hankala kuljettajille, koska heitä on niin paljon ja tauot kisojen välillä voivat olla melko pitkiä. Nykyisellä testiaikataululla kuljettajat saavat todella vähän aikaa ratin takana ja välillä ei pääse testaamaan ollenkaan ennen kilpailua.

– Asiat ovat heille paljon vaikeampia, jos kisaan tulee ilman kunnon valmistautumista. Mielestäni voisimme organisoida tämän asian paremmin ensi vuonna, Tänak sanoo suoraan.

Tänakin mielestä vaihtoehtoja on kaksi: joko kokoaikainen kuljettaja tai kaksi vuorottelevaa kuskia kolmosautoon. Näin kolmoskuskilla, tai -kuskeilla, pysyisi paremmin rutiini ajamiseen.

Tänä vuonna myös Toyota on kierrättänyt kahta kuljettajaa kolmosautossaan, kun moninkertaiset mestarit Sebastien Ogier ja Kalle Rovanperä ovat ajaneet valikoiduissa kisoissa. Molemmat tähdet on nähty myös yhtä aikaa samoissa ralleissa.

Ogier ja Rovanperä ovat saavuttaneet tänä vuonna kumpikin kolme voittoa.

– Mielestäni Toyotan tapa toimia ei ole ollut täysin väärä. Laji suuntaa enemmän siihen suuntaan, että jopa osa-aikaiset kuljettajat voivat voittaa ralleja. He saavat merkittävää etua, Tänak viittaa siihen, että osan kisoista ajavat kuskit saavat soraralleihin tavallisesti hyvän lähtöpaikan.

– Se on muuttanut hieman koko systeemiä. Se ei välttämättä ole ihanteellista lajille, mutta niin pitkään kuin säännöt pysyvät tällaisina, meidän pitää sopeutua ja ottaa kaikki irti systeemistä.

Toyota on ottanut tällä kaudella Hyundaita enemmän voittoja (6-4), mutta silti Hyundai johtaa valmistajien MM-sarjaa 35 pisteen turvin ennen kolmea viimeistä osakilpailua. Seuraava MM-ralli ajetaan ensi viikolla Chilessä.

Katso rallin MM-sarjan pistetilanteet kokonaisuudessaan täältä!

Lue myös nämä

  • Uusimmat