Jos Tänak pystyy nousemaan Rovanperän tallikaverin Elfyn Evansin edelle kokonaistilanteessa ja samalla syömään walesilaiselta pisteitä MM-taistelussa, olisi se tietysti suomalaisittain arvokasta.
Tänak aloitti ”avustusprojektin” jo aamupäivän lenkin viimeisellä pätkällä, kun hän peittosi Evansin kahdella sekunnilla ja nousi yhä lähemmäksi walesilaista kokonaistilanteessa.
Tänak oli aamupäiväänsä kohtuullisen tyytyväinen. Auto tuntuu nyt toimivan hyvin.
– Ainakin tallikavereihin verrattuna auto toimii nyt ihan hyvin ja minulla on autoon enemmän luottoa. Tallikaverini ovat hieman enemmän vaikeuksissa, mutta minä pystyin nyt ajamaan johdonmukaisemmin, Tänak summasi aamupäivänsä.
Tänak ei olisi lähtenyt jälkikäteenkään muuttamaan mitään. Rengasvalinnatkin osuivat yllättävän hyvin kohdalleen.
– ”Sliksit” toimivat jopa yllättävän hyvin, kun taas sitten sadekelin renkaat päinvastoin eivät niinkään hyvin. Luonnollisesti kokemuksemme näistä renkaista on edelleen aika rajattua ja opimme joka päivä lisää, Tänak sanoi.
Tänak uskoi, että hän pystyy suoriutumaan hyvin myös iltapäivän lenkistä. Sen pitäisi kaikkinensa sopia virolaiselle hyvin. Ja samalla tietysti Tänakin mahdollisuudet auttaa entisestään Rovanperää nousevat.
– Pitkä pätkä ei ole varmaankaan putsaantunut vielä kunnolla ja siellä voi olla likaa ja likaisia leikkauspaikkoja. Joten siellä tarvitaan hyvä rengasvalinta, Tänak ennakoi.
Elfyn Evans jatkaa rallissa edelleen toisena, mutta Tänak vaanii enää vain 1,3 sekunnin päässä.
– Kaikki muuttui aamupäivän pätkillä. Keli muuttui täysin, kuten myös olosuhteet muuttuivat täysin, Evans kertasi.
– En ehkä puskenut renkaita joissakin kohdin riittävästi ja olin turhan varovainen, Evans jatkoi.
Evans ei voinut olla aamupäiväänsä kovin tyytyväinen. Suuria virheitäkään ei tosin tullut.
– Toisaalta täällä on hyvin helppoa myös puskea liian kovaa. Aamu ei ollut helppo, hän sanoi.
Keski-Euroopan MM-rallissa ajetaan lauantaina vielä kolme erikoiskoetta. Kilpailu päättyy sunnuntaina.
















