Evans nykäisi itselleen tuntuvan johdon, kun hänen tallikaverinsa Kalle Rovanperä kärsi kaksi rengasrikkoa aamupäivän aikana. Evansilla on kisassa jo selkeä puolentoista minuutin etumatka.
Toyota-kuskit olivat vauhdillisesti täysin omaa luokkaansa Hyundaihin verrattuna. Tänak on kisassa kolmantena 17 sekunnin päässä Rovanperästä, mutta kuten virolainen itsekin huomautti, ilman Rovanperän rengasrikkoja eroa olisi huomattavasti enemmän.
– Kun katsotaan puhdasta suorituskykyä, olimme todella kaukana Toyotasta. He olivat erittäin vahvoja näissä haastavissa olosuhteissa, Tänak antoi ison tunnustuksen kilpailijatiimille.
– Ensimmäisen pätkän alku oli märkä ja mutainen, toisella pätkällä oli vastaavanlaiset olosuhteet lähes koko matkan ja viimeinen pätkä oli enemmänkin kuiva. Olosuhteet siis vaihtelivat melko tavalla.
Tänak taipui aamupäivän kolmella erikoiskokeella lähes minuutilla Evansille. Myös Toyotan Takamoto Katsuta oli selvästi virolaista nopeampi.
– En tiedä johtuiko se olosuhteista. Mutta he (Toyota) pystyivät menemään todella hyvin näissä olosuhteissa ja vaikuttivat vahvoilta, Tänak sanoi.
Iltapäivällä edessä on lisää haasteita, kun samat kolme erikoiskoetta ajetaan toiseen kertaan.
– Meidän pitää vain mennä sinne ja sitten katsotaan, mitä tapahtuu, Tänak jutteli.