Ainakin, jos otetaan vertailuun Tänakin kaksi edellistä kertaa Chilessä. Mestaruuskaudellaan vuonna 2019 Tänak ajoi Toyotalla ykköseksi ennen Sebastien Ogieria ja Sebastien Loebia. Viime vuonna Tänak puolestaan valloitti Chilen rallin Hyundain puikoissa.
Tänak korostaa, että raa’an Kreikan rallin jälkeen Chilessä on kyse suorituskyvystä. Chilen sorateillä kuljettajat voivat ajaa kaasu pohjassa, joskin myös renkaista on pidettävä huolta.
– Viimeksi Chilessä tiet olivat erittäin kuluttavia. Se oli haaste renkaiden kulumisen kannalta, mutta ei niin rankkaa autolle, Tänak kuvailee.
– Kuskille kisa on kuitenkin haastava, koska nopeat ja hitaat osuudet vaihtelevat. Siinä mielessä ralli muistuttaa Suomen osakilpailua. Tässä rallissa on vähän kaikkea, mutta se on kuskin ralli ja on kyse vain suorituskyvystä.
Myös sääolosuhteet Tyynenmeren läheisyydessä voivat vaihdella nopeasti. Ainakaan toistaiseksi ennusteet eivät kuitenkaan näytä Biobion alueelle suurempia sateita.
MM-kamppailussa Tänak on ennen Chilen rallia tallikaverinsa Thierry Neuvillen lähin uhkaaja. Ero Neuvillen hyväksi on kuitenkin muhkeat 34 pistettä, joten belgialaiselta vaaditaan jo epäonnistumisia, mikäli virolaistähti mielii vielä nousta mestariksi.
– Sää voi tuoda yhden haasteen lisää, varsinkin kun joillain osuuksilla olosuhteet ovat muutenkin vaikeat. Autolta vaaditaan paljon suorituskykyä, jotta luotto ajamiseen on kohdillaan. Me tähtäämme ehdottomasti vain voittoon, Tänak toteaa.