Ott Tänakia huhutaan takaisin Toyotalle – tallipomo esitti ison lupauksen virolaiselle

Hyundain Ott Tänakin tulevaisuus on edelleen auki.
Ott Tänak
Ott Tänak. Kuva: Dufour Fabien/Hyundai Motorsport GmbH
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Tänak palasi Hyundaille kaudeksi 2024 vietettyään yhden välikauden M-Sportilla. Tällä hetkellä virolainen pohtii tulevaisuuttaan.

Samalla Tänak valmistautuu kauden toiseksi viimeiseen kilpailuun Japanissa ja yrittää pitää mestaruushaaveensa edes teorian tasolla vielä elossa.

Tänak on ainoa Hyundai-kuljettaja, jolla on vielä edes teoreettiset mahdollisuudet mestaruuteen. Virolainen on kuitenkin jäänyt MM-sarjaa johtavasta Toyotan Elfyn Evansista jo 50 pisteen päähän, kun jaossa on enää vain 70 pistettä.

Tänakin pitäisi kerätä Japanista 16 pistettä enemmän kuin Evans, jotta hän voisi edes teoriassa haaveilla mestaruudesta. Virolainen itse on ehtinyt jo moneen kertaan toteamaan, että tämän kauden maailmanmestaruus on häneltä jo karannut.

Hyundain kausi MM-sarjassa on ollut valtava pettymys. Siinä mielessä ei olisi kovinkaan yllättävää, että Tänak tähyilisi ensi kaudeksi myös muita vaihtoehtoja. Huhuissa hänet onkin yhdistetty voimakkaasti Toyotaan – siis tiimiin, minkä riveissä hän voitti vuonna 2019 uransa toistaiseksi ainoan maailmanmestaruutensa.

– Tähän aikaan vuodesta huhuja liikkuu aina – eikä tämä vuosi ole poikkeus, Tänak kommentoi tilannetta Dirtfishille.

– Minulla on aina paljon intohimoa voittamiseen, Tänak jatkoi.

Hyundain monivuotinen luottoratsu ja vuoden 2024 maailmanmestari Thierry Neuville on jo sopinut jatkostaan Hyundailla ja myös Adrien Fourmaux´n uskotaan jatkavan tallissa. Tallipäällikkö Cyril Abiteboul pitäisi kuitenkin hyvin mielellään myös Tänakin rivissä.

– Viime vuosi oli meille hieman menetetty mahdollisuus. Hän ei ehkä ollut vielä täysin valmis tallille, eikä auto puolestaan ollut valmis hänelle. Yleensä kolmantena vuonna alkaa näkyä työn tulos. Ralli on pitkäjänteistä työtä, ja en tee siitä mitään salaisuutta, että haluan Ottin jatkavan. Uskon, että tästä yhdistelmästä voi tulla vielä jotain todella hienoa, Abiteboul kommentoi.

– Mutta lopulta hänen on haluttava sitä yhtä paljon kuin mekin haluamme, Abiteboul sanoi itsestäänselvyyden ääneen.

Toyotalla olisi nyt mestarikuskin paikka niin sanotusti avoimena, sillä Kalle Rovanperä vaihtaa tämän kauden jälkeen formuloihin. Tänak on aiemmin kuitenkin itse tyrmännyt sen mahdollisuuden, että hänestä tulisi Rovanperän korvaaja Toyotalla.

Abiteboul teki kuitenkin selväksi, että Tänakin kannattaisi jatkaa edelleen korealaisvalmistajan riveissä.

– Jokainen päätös, iso tai pieni, on osoitus siitä, että välitämme ja haluamme tarjota Ottille parhaan mahdollisen alustan menestyä, hän linjasi.

Lue myös nämä