Ott Tänak tyrmäsi Toyotan – ”Olen kieltämättä yllättynyt”

Martin Järveoja ja Ott Tänak
Martin Järveoja ja Ott Tänak. Kuva: Austral/Hyundai Motorsport GmbH
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Hyundai ja tiimin virolaistähti Ott Tänak olivat iskussa sunnuntaina päättyneessä Rovaniemen MM-rallissa.

Toyotalta odotettiin vahvaa tulosta napapiirin lumiränneissä, mutta Hyundai otti niskalenkin Jari-Matti Latvalan johtamasta tiimistä. Tänak jyräsi voittoon ja jätti Toyotan Kalle Rovanperän kakkoseksi.

– Tämä oli äärimmäisen tärkeä voitto minulle. Monte Carlon nollakisan jälkeen oli elintärkeää saada pisteissä muita kiinni, kauden avauskisassa keskeyttänyt Tänak kertoi Rallit.fille.

Rovaniemen MM-ralli osoitti, että Hyundain i20 WRC -auto on äärimmäisen kilpailukykyinen myös nopeissa ralleissa. Toyotalla oli puolestaan vaikeuksia auton säätöjen kanssa viikonlopun aikana.

Hyundain tehdastiimin kaikki kolme kuljettajaa ylsivät lopulta neljän parhaan joukkoon. Thierry Neuville sijoittui Rovaniemellä kolmanneksi ja Craig Breen neljänneksi.

– Tiesimme, ettei tästä tule helppoa, koska olemme Suomessa Toyotan kotiteillä. Kaikki toimi kuitenkin hyvin heti alussa ja sain tehtyä eroa heti perjantaina. Sen jälkeen pystyin hallitsemaan tilannetta. Renkaiden hallinta oli isossa roolissa.

– Olen kieltämättä yllättänyt voitostani. En osannut odottaa sitä, Tänak myönsi.

Voitto nosti Tänakin MM-pistetaulukossa viidenneksi. MM-sarjan kärki on tiiviissä nipussa, sillä virolainen on vain 12 pisteen päässä ykköspaikkaa pitävästä Rovanperästä.

– En ollut missään vaiheessa poissa pelistä. Monte oli vain yksi ralli ja nyt kaksi kisaa on ajettuna. Vielä on kymmenen jäljellä, joten tilanne voi muuttua vielä monta kertaa. Tärkeintä on se, mitä tapahtuu lopussa, Tänak painotti.

Kauden seuraava osakilpailu ajetaan Kroatiassa huhtikuun loppupuolella. Kroatia ei ole aiemmin isännöinyt rallin MM-sarjan osakilpailua.

Katso alta kooste Rovaniemen MM-rallista.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,367750″ ap mute]

Lue myös nämä

  • Uusimmat