Ott Tänak palasi konttorille – virolaistähdellä pientä tilannetta

Hyundai-kuljettaja Ott Tänak aloitti perjantaina valmistautumisensa rallin MM-sarjan seuraavaan osakilpailuun.
Ott Tänak ja Martin Järveoja
Ott Tänak ja Martin Järveoja. Kuva: Romain Thuillier/Hyundai Motorsport GmbH
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

MM-kausi jatkuu kolmen viikon kuluttua, kun pisteistä ajetaan Kroatian pääkaupungin Zagrebin ympäristössä. Tänak haki perjantaina säätöjä Hyundai i20 N Rally1 -autoonsa kroatialaisilla asvalttiteillä.

Tänak ajoi testinsä sateen kastelemilla teillä. Tänakille oli sattua pieni tilanne oikukkaiden olosuhteiden vuoksi (katso alla olevalta videolta noin 10 sekunnin kohdalta), mutta virolainen sai pidettyä auton hallinnassaan.

Kroatia isännöi viime vuonna ensimmäistä kertaa rallin MM-sarjan osakilpailua ja lopulta maa sai jatkosopimuksen myös tälle kaudelle. Tänak ei löytänyt viime keväänä parasta vauhtia Kroatiassa, mutta otti kisasta neljännen sijan.

Tänak kertoi hiljattain, että Hyundailla riittää yhä haasteita uuden Rally1-hybridikilpurinsa kanssa etenkin asvalttikisoissa.

– Asvaltti on ehdottomasti heikko pisteemme. Testisääntöjen vuoksi emme pysty tekemään paljoakaan kehitystyötä. Käytännössä jokaisella kolmella kuljettajalla on vain yksi testipäivä, Tänak sanoi MM-sarjan nettisivujen mukaan.

Kroatian MM-ralli ajetaan 21.-24. huhtikuuta. Toyotan Kalle Rovanperä starttaa kilpailuun MM-sarjan kärkikuljettajana.

Katso alta kooste viime vuonna ajetusta Kroatian MM-rallista.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,372318″ ap mute]

Lue myös nämä