Ott Tänak odottaa vesi kielellä paluuta WRC-auton rattiin – ”Sitä tulee helvetin kova ikävä”

Ott Tänak
Ott Tänak. Kuva: Fabien Dufour/ Hyundai Motorsport GmbH
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Hyundain rallitiimi ilmoitti ensimmäisenä kolme kuskia elokuun alussa ajettavaan Etelä-Viron ralliin. Hyundain WRC-autolla Otepään ympäristössä kisattavassa rallissa nähdään Thierry Neuville ja Ott Tänak. Jari Huttunen puolestaan ohjastaa Hyundain i20 R5 -autoa.

Koronapandemian takia ralli on ollut tauolla maaliskuun Meksikon MM-rallista saakka. Etelä-Virossa aiotaan kuitenkin kilpailla 7.-8. elokuuta – samana viikonloppuna, jolloin alun perin piti ajaa Suomen MM-osakilpailu.

– Kun et aja WRC-autolla pitkään aikaan, niin sitä tulee helvetin kova ikävä. Se on vähän kuin ikävöisi parasta ystäväänsä. Aika Meksikon rallin jälkeen on ollut rankkaa, Tänak herkistelee DirtFishin sivuilla.

– On mahtavaa, että saimme mahdollisuuden palata tositoimiin. Odotan kisaa todella innolla. On fantastista, että myös Thierry on mukana. Silloin kisasta tulee todellinen kilpailu. Onhan se hienoa myös fanien kannalta. Järjestäjät tekevät kovasti töitä, että fanit pääsevät olemaan mukana tässä uudessa tilanteessa, Tänak jatkaa.

Lue myös: Jari Huttunen sai lisää rallihommia Hyundailta – ensimmäiset WRC-vahvistukset Etelä-Viron ralliin selvillä

Intoa täynnä on myös Neuville, vaikka mies rysäyttikin maanantaina rajusti ulos testeissä Suomessa. Belgialainen on ensi kertaa mukana Etelä-Viron rallissa kahdeksaan vuoteen.

– Joskus kun menee Suomen ralliin, niin tuntuu, että on Virossa. Se kertoo, kuinka paljon virolaiset rakastavat rallia ja lempikuskiaan. On mahtavaa palata kisaamaan Viroon. Odotan niitä nopeita teitä innolla, Neuville sanoo.

Lue myös: Näin rajuun kuntoon Thierry Neuvillen WRC-auto meni ulosajossa Suomessa – tiimin testeille tyly päätös

Katso alta kooste viime MM-kauden ulosajoista.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,334488″ ap mute ]

Lue myös nämä

  • Uusimmat