Lopulta Tänak joutui kuitenkin tyytymään vasta kolmanteen sijaan päivän päätteeksi. Virolainen on tosin jäänyt rallia johtavasta Toyotan Elfyn Evansista vain 2,5 sekuntia. Toinen Toyota-kuljettaja, Takamoto Katsuta on Tänakia 1,9 sekuntia edellä.
Ihan kelvollisesti vauhdista huolimatta Tänak ei ollut päiväänsä täysin tyytyväinen.
– Mielestäni me emme saaneet strategiaamme toimimaan, hän sanoi.
– Säästelimme renkaita aluksi, mutta loppujen lopuksi emme koskaan tarvinneet niitä. Joten se ei toiminut meidän eduksi. Vähintäänkin me yritimme olla johdonmukaisia. Autossa ei ollut tänään kovinkaan hauskaa. Odotan huomiselta enemmän, Tänak summasi.
Hankookin uudet talvirenkaat ovat puhuttaneet läpi viikonlopun. Se on ainakin käynyt selväksi, että ne ovat kestävää laatua, joskaan eivät aina välttämättä niin suorituskykyisiä.
– Renkaita pitää osata käyttää oikealla hetkellä. Viimeiset kaksi pätkää olivat enemmän jäässä, joten siellä uusi rengas oli parempi kuin sorapätkillä, Tänak taustoitti.
Tänak sanoi suoraan, ettei perjantaipäivä vastannut hänen odotuksiaan.
– Odotukset olivat itseasiassa aika paljon korkeammalla tälle päivälle. Odotimme, että meillä olisi paljon hauskempaa autossa, mutta flow-tilaa ei oikein löytynyt. Oli aikamoista taistelua päästä hyvään ajamiseen rytmiin, mutta pysyimme sentään vielä voittotaistelussa mukana, Tänak summasi.
Tänakilla oli päivän aikana myös yksi isompi tilanne, missä olisi voinut käydä pahemminkin ja virolaisen ralli olisi voinut mennä pieleen.
– Osuimme sivuttain lumipenkkaan, mutta ei siinä ollut mitään sen suurempaa draamaa, Tänak kertoi.
Huomenna lauantaina Ruotsin MM-rallissa ajetaan seitsemän erikoiskoetta. Odotettavissa on erilainen päivä kuin perjantaista.
– Erikoiskokeet ovat lyhyempiä. Nuotituksen aikaan siellä oli itseasiassa aika jäisiä uria, joten varmasti ainakin aluksi pito on parempi, Tänak ennakoi.
MM-sarjan uuden rengasvalmistajan Hankookin talvirenkailla on ajettu nyt ensimmäinen pitkä rallipäivä. Tänakin mukaan tietyissä olosuhteissa rengas toimii aika samalla tavalla kuin vielä viime vuonna käytössä olleet Pirellin renkaat.
– Jäisellä tiellä ne ovat enemmän tai vähemmän samanlaiset kuin aiemmin. Silloin ne toimivat hyvin. Ei mitään huolta. Mutta tietysti irtolumi on jotain, mistä ne eivät tykkää. Nyt vallitsevissa olosuhteissa sanoisin, että ne toimivat ihan hyvin, Tänak kommentoi.