Ott Tänak linjasi suunnitelmansa – ”Se on nyt toissijainen asia”

Hyundain Ott Tänak on lauantain jälkeen kolmannella sijalla Chilen MM-rallissa.
Ott Tänak
Ott Tänak. Kuva: Dufour Fabien/Hyundai Motorsport GmbH
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Virolainen on jäänyt kärjestä kuitenkin jo 33,6 sekuntia. Hyvä uutinen hänen kannaltaan on kuitenkin se, että tallikaveri Thierry Neuville on pysynyt takana.

Tänakin ja Neuvillen välinen ero on ennen viimeistä ajopäivää 10,1 sekuntia. Näiden tulosten jäädessä voimaan Tänak kaventaisi eroaan kuljettajien MM-sarjassa Neuvilleen.

Se ei ole kuitenkaan Tänakilla ensimmäisenä mielessä.

– Kuljettajien mestaruussarja on nyt toissijainen asia. Tärkeämpää on valmistajien mestaruus ja Toyota teki tänään hyvää työtä. Joten meidän täytyy tehdä myös huomenna hyvää työtä, Tänak linjasi.

Chilessä oli lauantaina rajut olosuhteet. Sakea sumu teki ajamisesta lähes mahdotonta ja vaarallista.

– Se oli ajoittain aika extremeä. Se sumu tuntui laskeutuvan aika nopeasti, Tänak sanoi.

– Meille sanottiin ensin, että se alkaisi vasta kuuden tai seitsemän kilometrin kohdalla, mutta sitä olikin jo ensimmäisestä kilometristä alkaen. Joten paljon se näytti muuttuvan, Tänak jatkoi.

Lue myös nämä

  • Uusimmat