Ott Tänak kertoi suuresta muutoksestaan – ”Kymmenen vuotta sitten en tiennyt”

Hyundain virolaiskuljettaja Ott Tänak lukeutuu nykyään rallin MM-sarjan kokeneiden kuljettajien joukkoon.
Ott Tänak
Ott Tänak. Kuva: Hyundai Motorsport GmbH
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Tänak täyttää lokakuussa jo 38 vuotta ja tässä tapauksessa ikä ei ole pelkkä numero.

Tänak nimittäin kokee muuttuneensa vuosien varrella positiviiseen suuntaan, kun elämänkokemus on kasvanut.

Toki hän on huomannut myös ihan puhtaasti vanhentuneensa.

– Olen nyt vanhempi kuin urani alussa. Vanha mies jo, Tänak hymähti.

Tänak nousi rallin MM-sarjaan todenteolla vuonna 2012, kun hän sai ajopaikan M-Sport Fordilta. Tuolla kaudella hän saavutti jo ensimmäisen palkintosijansa Sardinian rallista, mutta tasaisuus loisti vielä poissaolollaan.

Todellinen läpimurto tapahtui kuitenkin vasta vuosina 2017 ja 2018. 2017 Tänak voitti M-Sportin ykköstiimissä ensimmäisen MM-rallinsa ja säännöllistä menestystä alkoi karttua seuraavana vuonna, kun virolainen siirtyi Toyotan tehdaskuljettajaksi.

Nousujohteinen käyrä huipentui vuonna 2019, kun Tänak voitti uransa toistaiseksi ainoan maailmanmestaruuden.

Tänak kokee, että vuodet ovat marinoineet hänestä paremman kuljettajan – ja ennen kaikkea viisamman ihmisen.

– Kokemusta on kertynyt paljon. Tiedän nyt, miten ihmiset ja tiimit toimivat, hän sanoi.

– Olen ollut urani aikana useissa eri talleissa, joten olen nähnyt ja kokenut paljon. Olen siitä oikeasti todella kiitollinen. Olen nauttinut jokaisesta urani vaiheesta, ja arvostan kaikkia kokemuksia, joita olen vuosien varrella saanut, Tänak jatkoi.

Virolainen kokee suhtautuvansa myös ammattiinsa nyt eri tavalla kuin vaikkapa kymmenen vuotta sitten.

– Kyllä varmasti. Kymmenen vuotta sitten en vielä oikeastaan tiennyt, miten tähän pitäisi suhtautua ja miten tätä pitäisi hallita. Nyt kun olen nähnyt elämää paljon enemmän, on paljon parempi käsitys siitä, miten erilaisia tilanteita kannattaa hoitaa, Tänak linjasi.

Tänakin keräämät kokemukset tulevat pian taas hyötykäyttöön, kun hän hakee uransa neljättä voittoa Suomen MM-rallista. Tänak on voittanut maineikkaan kilpailun aiemmin jo vuosina 2018, 2019 sekä 2022.

Suomen MM-ralli ajetaan 31. heinäkuuta – 3. elokuuta.

Lue myös nämä