Samalla Hyundai pystyi vihdoin katkaisemaan Toyotan kuuden rallin mittaisen voittoputken tällä kaudella. Tänak nappasi ison potin ikonisesta Akropolis-rallista, sillä virolainen sai neljä pistettä supersunnuntailta voittopisteidensä lisäksi.
Tänakin autossa oli kuitenkin tekninen vika viimeisellä pätkällä, jonka myötä hän jäi Power Stage -erikoiskokeella viidenneksi 16 sekunnin päähän pohjista. Tänakin on vielä ajettava auto viimeisen pätkän maalista takaisin huoltoparkkiin, jotta voitto merkitään virallisesti kirjoihin ja kansiin.
– Meillä on ongelma vaihdelaatikossa. Minun on ajettava auto pois täältä, Tänak kuittasi lyhyesti.
Tänakin ykköstila tuli 32,8 sekunnin erolla ennen Toyotan Sebastien Ogieria. Ranskalainen jäi perjantaina jo lähes 20 sekuntia Tänakista, mutta lauantaiaamuna virolainen ratkaisi pelin. Ogier on nyt ajanut viisi rallia MM-sarjassa tällä kaudella ottaen kolme voittoa ja kaksi kakkostilaa.
– Ei voi olla totta? Onko Ottille tapahtunut jotain? Meillä oli tosi hieno viikonloppu. Kun taistelee noin kovaa jätkää vastaan ja on pari päivää huonommalla lähtöpaikalla, niin ei ole paljoa tehtävissä, Ogier hämmästeli viimeisen pätkän maalissa kuultuaan Tänakin isosta aikaerosta kärkeen.
Kolmanneksi ajoi Hyundain Adrien Fourmaux. Tulos oli ranskalaiselle erinomainen vaikean jakson jälkeen. Edellisen kerran Fourmaux oli podiumilla kauden avauskisassa Monte Carlossa. Neljänneksi sijoittui MM-sarjan kärkimies Elfyn Evans.
– Tämä on ollut hyvä viikonloppu meille. Olen tyytyväinen tekemiseemme. Eilen meillä oli pieni ongelma, mutta selvitimme sen. Olen ylpeä suorituksestamme, Fourmaux summasi.
Hyundain Thierry Neuvillen tuskainen viikonloppu päättyi viidenteen tilaan. WRC2-luokan dominoivan esityksen jälkeen voittanut Oliver Solberg oli yleiskilpailussa kuudes ennen Gus Greensmithia ja Yohan Rosselia.
Supersunnuntain tuloksissa Ogier oli ykkönen ennen Tänakia ja Evansia. Ogier vei myös Power Stagen ennen Kalle Rovanperää. Suomalaiskuskin tulos rallista oli siis vain päätöspätkän neljä pistettä.
– Yritin parhaani. Iso kiitos Takalle, koska hän antoi meille yhden lähtöpaikan. Iso pettymys oli tämä viikonloppu. Emme ole sillä tasolla, missä meidän pitäisi olla. Siitä pahoittelut tiimille. Pitää vain tehdä töitä ja tulla takaisin vahvempana Virossa, Rovanperä kertoi.
Evansin johtoasema MM-sarjassa suli jo yhdeksään pisteeseen ennen Ogieria, joka tosin jättää ainakin seuraavan Viron rallin väliin. Tänak nousi kolmanneksi 12 pisteen päähän. Rovanperä on neljäntenä 30 pistettä Evansia perässä.
Rallin MM-sarja jatkuu Viron osakilpailulla heinäkuussa, jonka jälkeen luvassa on Suomen MM-osakilpailu.
Kreikan MM-rallin lopputulokset:
Sijoitus | Kuljettaja | Auto | Aika |
1. | Ott Tänak | Hyundai | 4.12.20,1 |
2. | Sebastien Ogier | Toyota | +32,8 |
3. | Adrien Fourmaux | Hyundai | +3.09,8 |
4. | Elfyn Evans | Toyota | +3.31,1 |
5. | Thierry Neuville | Hyundai | +6.09,5 |
6. | Oliver Solberg | Toyota | +10.34,7 |
7. | Gus Greensmith | Skoda | +11.28,5 |
8. | Yohan Rossel | Citroen | +11.43,7 |
9. | Kajetan Kajetanowicz | Toyota | +12.56,7 |
Supersunnuntain tulokset:
Sijoitus | Kuljettaja | Auto | Aika |
1. | Sebastien Ogier | Toyota | 1.15.37,6 |
2. | Ott Tänak | Hyundai | +10,8 |
3. | Elfyn Evans | Toyota | +37,5 |
4. | Adrien Fourmaux | Hyundai | +1.12,6 |
5. | Thierry Neuville | Hyundai | +2.02,6 |
Kreikan MM-rallin EK-aikataulu (Suomen aikaa):
Torstai 26.6
08.01 Shakedown: Lygaria (3,62 km)
18.05 EK1: EKO Athens (1,50 km)
Perjantai 27.6.
07.28 EK2: Aghii Theodori 1 (26,76 km)
08.31 EK3: Loutraki (12,90 km)
10.28 EK4: Aghii Theodori 2 (26,76 km)
11.46 Etähuolto 20 min
14.29 EK5: Thiva (19,58 km)
16.50 EK6: Stiri (24,18 km)
19.31 EK7: Elatia (11,58 km)
Lauantai 28.6.
08.22 EK8: Pavliani 1 (24,58 km)
10.05 EK9: Karoutes 1 (19,48 km)
11.32 EK10: Inohori 1 (17,66 km)
13.32 Huoltotauko 45 min
15.22 EK11: Pavliani 2 (24,58 km)
17.05 EK12: Karoutes 2 (19,48 km)
18.32 EK13: Inohori 2 (17,66 km)
Sunnuntai 29.6.
08.03 EK14: Smokovo 1 (26,16 km)
09.05 EK15: Tarzan 1 (23,37 km)
11.09 Huolto 15 min
12.32 EK16: Smokovo 2 (26,16 km)
14.15 EK17: Tarzan 2 (23,37 km) *Power Stage