Ott Tänak hauskuutti heitollaan: Ogier oli onnekas pirulainen

Ott Tänak ja Martin Järveoja
Ott Tänak (oik) ja Martin Järveoja. Kuva: Jaanus Ree/Red Bull Content Pool
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Toyotan Ott Tänak piti mestaruushaaveensa elossa sunnuntaina päättyneessä Saksan MM-rallissa.

Tänak otti kauden kolmannen voittonsa näytöstyyliin ja supisti piste-eroaan MM-sarjan kärkikuljettajiin Thierry Neuvilleen ja Sebastien Ogieriin. Tänak yritti napata Saksasta täydet 30 pistettä, mutta jäi lopulta yhden pisteen päähän tavoitteestaan, kun Ogier peittosi hänet yhdellä sekunnin kymmenyksellä kisan päättäneellä Power Stage -erikoiskokeella.

– Selvässä johtoasemassa on vaikeaa puskea aivan täysillä Power Stagella. Painoin kuitenkin kovaa ja minulla oli hyvä ajotuntuma. Ei ollut mukavaa missata pistettä vain 0,1 sekunnilla. Tällä kertaa Seb oli onnekas pirulainen, Tänak murjaisi ja sai lehdistötilaisuudessa olleet kilpakumppaninsa ja median edustajat repeämään nauruun.

Tänakilla on vielä kova työmaa edessään noustakseen maailmanmestariksi ensimmäisellä Toyota-kaudellaan. Kahdessa viime kisassa hän on kuitenkin puolittanut eronsa 36 pisteeseen Neuvilleen nähden, ja kautta on vielä jäljellä neljä osakilpailua.

– Se on mukavaa, että olemme menneet oikeaan suuntaan, mutta meillä on vielä pitkä tie kuljettavana. Tavoitteeni pysyy samana: ajan kilpailun kerrallaan. Nyt keskitymme seuraavaa osakilpailua Turkkia varten, Tänak sanoi.

– Ajamme pitkän testin ennen rallia ja yritän olla mahdollisimman hyvin valmistautunut. Emme tiedä siitä kilpailusta mitään, joten siellä on paljon tuntemattomia tekijöitä, Tänak huomautti.

Turkin MM-ralli ajetaan syyskuun puolivälissä Marmariksen ympäristössä.

Lue myös nämä