Ott Tänak haluaa synkälle kaudelle piristystä – ”Toivon nyt paljon parempaa tulosta”

Ott Tänak
Ott Tänak. Kuva: Dufour Fabien/Hyundai Motorsport GmbH
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Hyundain virolaistähden Ott Tänakin rallikausi 2021 on ollut synkkä, kun seitsemään kisaa on tullut neljä keskeytystä. Vuoden 2019 maailmanmestari ajaa loppusesongin aikana lähinnä maineesta ja kunniasta sekä tietenkin valmistajien pisteistä.

Vaikka kausi on ollut kehno, on Tänak aina yksi voittajasuosikeista, kun virolainen on viivalla. Sitä saarenmaalainen on myös tällä viikolla ajettavassa Belgian MM-rallissa, vaikka mies ajaakin belgialaisilla asvalttiteillä ensimmäistä kertaa urallaan kilpaa.

– Olen nähnyt videomateriaalia Ypresistä ja se on luonnollisesti hyvin kuuluisa kisa. Vaikka tiet näyttävät suorilta, on siellä paljon vaarallisia ojia, jotka tekevät ajamisesta hankalaa. Jo viime vuonna, kun ajoimme testit ennen kuin kisa peruttiin, jäi fiilis, että haastava ralli on luvassa, Tänak kertoo.

– Tämä on ensimmäinen kisa asvaltilla sitten Kroatian rallin, joka ei ollut meille kovin suotuisa. Pääsimme sen jälkeen ajamaan asvaltilla myös Alba-rallissa, joten toivon nyt paljon parempaa tulosta.

Hyundain kolmatta autoa Ypres-rallissa ajaa kilpailun voittoa vuonna 2019 juhlinut irlantilainen Craig Breen. Vaikka tallikaveri, kotikisaansa lähtevä Thierry Neuville on isoin suosikki voittajaksi, voi myös Breen yllättää jälleen isosti. Edellisessä MM-rallissaan heinäkuussa Virossa Breen oli toinen.

– Ypres on yksi suosikkiralleistani. Olen päässyt ajamaan sen muutaman kerran urallani, ja viimeksi vuonna 2019, jolloin voitin rallin. Se on ehdottomasti yksi mielenkiintoisimmista ja haastavimmista kisoista, jonka olen ajanut, Breen hehkuttaa.

– Paperilla rallin profiili voi näyttää oudolta, mutta kun on autossa, se on uskomaton haaste. Melkein joka risteyksessä tienpinta on erilainen. Tämä on kisa, joka on ehdottomasti ansainnut paikkansa MM-sarjassa.

Katso alapuolelta, mitä historian ensimmäisessä Belgian MM-rallissa on luvassa. 

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,385091″ ap mute]

Lue myös nämä